NUKKUMISEN VAIKEUS

Nukkuminen, tuo ihmisen perustarve. Syöminen ja nukkuminen ylläpitää sitä pohjaa joka mahdollistaa kaiken muun. Nukkuminen on pitkään ollut minulle jo itsessään yhdenlainen painajainen. Nukkumisongelmissani ei ole kyse siitä, että pyörittelisin päivän asioita tai murheita päässäni ja pyörisin sängyssä saamatta unta.  Fyysisesti olo on pahoinvoiva enkä aina ole  täysin hereillä tai ymmärrä mitä tapahtuu. Tuntuu kuin mieleni, kroppani ja ympäristö olisi jokin yhtenäinen pimeä pallo – kaikki yhtä samaa sumua, pahoinvointia, pelkoa ja ahdistusta. 

Iltaisin olen useimmiten täysin valmis jo käymään nukkumaan. Olen sammua pystyyn ja hoidan iltarutiinit sumussa. Öitä on erilaisia. Saatan nukahtaa (valve)uneen nopeastikin. Useimmiten juurikin valveuneen. Kun katson kelloa, voi yö olla jo pitkällä. Käyn lopulta ottamassa unilääkkeen ja yleensä nukahdankin enkä herää enää kuin muutaman kerran ja nukun aamuun asti. Tuo pätkä on yleensä se kohtalaisin pätkä yöstä. Silloinkaan en nuku palauttavaa unta. Yritän mahdollisimman usein nukkua ilman unilääkkeitä jotta toleranssia ei kehittyisi. Välillä kuitenkin otan lääkkeen nukkumaan mennessäni. Nukahdan, joko useamman tunnin päästä tai hyvin piankin, mutta yleensä olen edelleen puoliksi hereillä.

Itse olisin illalla valmis jo vaihtamaan vuorokautta mutta sänkyyn mentyäni joku minussa ei anna nukahtaa. Minulla on yölamppu ja koitan parhaani mukaan puhua nukkumaan mennessäni osilleni: on kyllä turvallista nukahtaa. Siitä huolimatta tuo elävä painajainen on yleensä tuloillaan.

Asunnossani on melko kylmä öisin, koska ikkuna on sängyn vieressä. Tarvitsisin oikeastaan kaksi peittoa, jotta en heräisi kylmyyteen yöllä. Tuo kaksi peittoa on kuitenkin liikaa – liian painavat päälläni. Olen kuin ansassa, en pysty liikkumaan. 

AAMURUTIINIT

Herättyäni aloitan aamurutiinit: syön aamupalan,keitän kahvia ja ruokin koirat, jonka jälkeen lähdemme aamulenkille. Olo muistuttaa usein erittäin läheisesti krapulaa. Aiemmin olen aamupäivän kuluessa aloittanut päivän opiskelut (jos vointi sallii) mutta tällä hetkellä olen sairauslomalla. Päivät kuluvat vähien voimien varassa. Yritän olla hyvä ystävä, käyn lenkillä koirieni kanssa ja syön kun syön – mutta kuitenkin syön ja se on tärkeintä. Käyn muutama kerran viikossa kaupassa ja samalla reissulla ostamassa opiskelijaruokaa opiskelijaravintolasta. Onhan tässä toki jo useampi asia josta huolehdin. Lista on pitkä siihen nähden kuinka ison osan päivästäni dissosiaatio ja yleisesti kaikki paha olo vie. Silti koen riittämättömyyttä. Haluaisin jaksaa työskennellä itseni ja toipumisen eteen paljon enemmän. Minulla on iso tukiverkosto jo osaan sopivassa tilassa ollessani luetella paljon omia voimavaroja. Puhun viisaita vaikka todellisuudessa ”kaikki tämä paska” – kuten minulla on tapana tiivistää – ottaa minusta suuremman otteen kuin mitä sille pystyn käytännössä laittamaan vastaan.

MUUTOKSIA

Kotiuduin sairaalasta keskelle isoja muutoksia. Yhtäkkiä olin keskellä tuntematonta – koirat onneksi turvanani. Kotiutumispäivänä sain uuden asunnon avaimet käteen ja lähdin sinne purkamaan muuttolaatikoita. Muistan että tuona päivänä asetin tärkeimmäksi tavoitteeksi se, että käyn kaupassa. Uusi asuinalue on aivan ihanteellinen minulle ja koirilleni. On rauhallista ja luonto on lähellä. Asunto on myös minun näköinen. Saan lisäksi tällä hetkellä sellaista apua jota tarvitsen – tukiverkosto on hyvä. Lisäksi pärjäämisen ja elämisen kannalta oleellisia asioita niiden haasteista huolimatta on järjestynyt parhaimmillaan muutamassa tunnissa. Kaikenkaikkiaan olen jotenkin pärjännyt, vaikka taakka selässä tuntuukin usein kohtuuttomalta. Osastolta lähdin sillä asenteella jolla olen pärjännyt ennenkin. Otan sen vastaan mitä tulee – sekä hyvän ja pahan.

Kun ei nuku, on kuitenkin vaikea muistaa ne hyvät asiat tai ajatella tulevaisuutta. Se palo joka minussa on ollut, on hiipunut. Hallitsemattomuuden tunne lisää turvattomuutta. Minusta tuntuu kuin hajoaisin liitoksistani. En pysy kasassa, läjässä. Ympärilläni oleva maailmakin tuntuu olevan jonkinlainen kasa – olematon ja sumuinen. Jotain sellaista, mistä en saa kiinni. Ympärillä on ahdistava sumu, joka tuntuu niin raskaalta. On myös liikaa aistiärsykkeitä ja yksinkertaisesti liikaa kaikkea sellaista mihin en kuitenkaan saa jalansijaa taikka tarttumapintaa. Väsymys pahentaa tätä kaikkea. Pakolliset asiat hoidan omassa arjessani ja onhan se toki jo paljon. Mutta perusasioiden päälle olisi niin paljon rakennettavaa. Ei ole helppoa ottaa kiinni mistä rakentaa. Osistanikaan en saa otetta, ne vievät tällä hetkellä minua 5-0, myös yrittäessäni nukkua.

TOIVONA OIKEA SUUNTA

Toivoa kuitenkin tuo tällä hetkellä se, että useiden tapahtuneiden muutoksien myötä ”tästä kaikesta paskasta” huolimatta toipumismatkani suunta vaihtui olosuhteiden,erilaisten tekijöiden sekä muutoksien myötä. Matkani ja kulkuni on edelleen tuntematon. Eräs ihminen sanoi, että hänellä on tunne, että suuntani on kuitenkin nyt oikeaan päin. Yritän luottaa tähän. Tällä hetkellä on vaikea itse nähdä tämän kaiken keskeltä kokonaisuutta, kun kaikki voimat menee pakollisista asioista huolehtimiseen ja nekin teen puoliteholla. Mutta jos suunta on oikea, onhan se jo jotain. Onhan se itseasiassa jo aika paljon.