Vuosi on mennyt!

Olen vahvistunut ja ymmärtänyt, että ihan sama mitä muut minusta ajattelevat.

Minä olen minä ja sinä olet sinä. 

minä kirjoitan?

Minä kirjoittamassa omia ajatuksiani maailmalle luettavaksi? Ensin tuntui aivan omituiselta ajatukselta. Olen herkkä kritiikille ja minun pitäisi mielestäni selviytyä täydellisesti kaikesta. Haluaako kukaan lukea mitä kirjoitan? Olen aina ollut enemmän keskustelija kuin kirjoittaja. Kirjoittamisesta puuttuu suora vuorovaikutus. En voi nähdä lukijan ilmeitä ja eleitä. Kuinka osaisin kirjoittaa “oikein”?

Päätin kirjoittaa omalla nimellä ja kasvoilla vaikka ensin asia hirvitti. Vielä viisi vuotta sitten omalla nimellä kirjoittaminen olisi ollut mahdotonta. Silloin olisin voinut kirjoittaa Vieraskirjoittajana jos olisin tiennyt mihin. Vain päiväkirja sai kuunnella silloin ajatuksiani. Tämän vuoksi minulle on tärkeää, että sivustolle voi kirjoittaa myös nimettömänä. Ymmärrän suojauksen tarpeen.

Traumamatka omakuva

mitä olen saanut kirjoittamisesta 

Lähdin vuosi sitten kirjoittamaan auttajan asemassa. Motiivi kirjoittamiseen oli vertaisten auttaminen. Yllätyksekseni olen huomannut, että saan itselleni blogikirjoittamisesta paljon. Olen tehnyt tämän vuoden hienoa matkaa itseeni. Itsetuntoni on parantunut. 

Tämä on minun ajatus/tarina/mielipide ja minä hyväksyn sen!

Vähän kuin terapiassa kerrot uudelleen ja uudelleen saman asian, niin kirjoittaessa ja oikolukiessa asia tasoittuu ja vaikea aihe ei enää olekaan terävänä piikkinä ajatusten verkostossa. Kirjoittamisesta on karissut liiallinen varovaisuus itsevarmuuden kasvaessa. En enää pelkää eriäviä mielipiteitä. Ne voivat ravistella mutteivät musertaa.

On ollut ihana käyttää julkaisuissani itse ottamiani kuvia. Olen valokuvannut jo vuosia sellaisia asioita jotka herättävät sisälläni tunteen. Kun en ole masentunut näen ympärilläni paljon merkityksellisiä asioita. Voisiko sitä sanoa hoitavaksi tunnevalokuvaukseksi? Nyt kuvat ovat saaneet tarkoituksen.

Olen tutustunut kanssakirjoittajiin. Wau mitä persoonia olen saanut oppia tuntemaan. Jokainen omanlainen, erilainen. Saa olla energinen ja innostunut tai väsynyt karhu joka haluaisi vain talviunille. Yhteisblogi on ollut hieno juttu, autamme ja tuemme toisiamme. Kirjoittajakaverit eivät tuomitse eivätkä arvostele, ikinä <3 

 

kiitos

Seija Hirstiö tämän blogin ideoinnista ja mahdollistamisesta ja teknisestä tuesta.

Ilman sua olisi jääneet kaikki nämä 100 kirjoitusta kirjoittamatta!