Kesä takana, syksy saa tulla

Mitähän mun kesään kuuluu? Varmaan samaa ku monelle muullekin toipuvalle, terapia taukoa ja selviytymistä.

Kesä on ollut rauhallista aikaa terapian suhteen, mutta ei kyllä muuten mulla. Lapsien loma on pitänyt kiireisenä ja selvitä on pitänyt monesta ongelmasta ja ahdistavasta kohdasta. Onneksi meillä on käynyt kesän ajan apuna lapsiperheiden kotipalvelu, joten ihan yksin, ei ole tarvinnut lomasta selvitä, puolison käydessä töissä.

Kesällä sattuu ja tapahtuu

Leikkiä, melua, naurua, huutoa, raivoa, kikatusta, saippuakuplia, laastaria ja vahinkoja näitä kaikkea mahtuu kaikkien lapsiperheiden kesään, luulisin. Mutta kaikesta tästä on vaan välillä mahdoton selvitä kun ei jaksa! Ei jaksa kuunnella sitä naurua tai tappelua, ei jaksa pestä aina sitä pyykkiä ja ladata tiskikonetta. Ei vaan aina pysty. 

Kesällä ei ole oikein ketään kenelle voisi omasta uupumuksesta sanoa ja hiljalleen alkaa mieli murenee samalla, kun voimat loppuu ja loma etenee. Terapia tauot ovat todella raskasta aikaa, vaikka terapiasta on hyvä pitää myös lomaa, niin yhtäaikaa raskaaseen kohtaa omassa elämässä se ei vaan oikein sovi. No, mutta selvitty on siitäkin koettelemuksesta ja nyt kohti uutta ja erilaista arkea.

uuden edessä

Lomakin loppuu aikanaan onneksi, terapian loma ja lasten lomat. Koulut alkaa ja arki hakeutuu omaan uuteen uomaansa taas. Meidän perheessä keskimmäinen lapsista muutti pois kotoa, toiselle paikkakunnalle opiskelemaan, yksi meni toiselle vuosiluokalle ja nuorimmainen aloitti esikoulutaupaleensa. Uutta ja jännittävää, hieman äidille luopumisen kyyneleitä ja napanuoran venymistä. 

Kunpa kaikki menisi hyvin, on  mun toive. Kunpa nuori pärjäisi yksin isossa maailmassa ja jaksaisi opiskella, saisi hyvän ja turvallisen ystävä,- opiskelu- ja harrastuspiirin. 

Kunpa tokaluokkalaista ei kiusattaisi koulussa ja olisin osannut kasvattaa hänestä hyvän pojan, joka kunnioittaa muita ja arvostaa koulukavereitaan ja opettajaa. 

Kunpa pieni eskarilainen pärjäisi ulkoilmaesikoulussa hyvin ja oppii paljon uusia taitoja, saisi uusia kavereita ja saisi kasvaa kiusaamisvapaassa ympäristössä viimeisen vuotensa ennen koulumaailmaa. 

Äidin suuria ja pieniä toiveita

Mun harrastukset olivat myös kesätauolla ja vain satunnaisia villasukkia valmistui kesän aikana. Ei ollut harrastuspiirin turvallista yhteisöä ympärillä. Nyt on improryhmä ja kirjoittajaryhmä jatkanut kokoontumisia ja se alkaakin rytmittää omaa arkeani, kun lapset ovat kouluissaan.Vihdoin kuulun johonkin, enkä leiju ilmassa tyhjän päällä.  Terapiatauko oli raskas, vaikka ei se onneksi kestänyt koko kesää, mutta silloin sattui vaan liikaa tapahtumia siihen kohtaan ja olisin kipeästi tarvinnut apua. Mutta sekin on nyt ohi ja terapia on jatkunut. Hyvä niin. 

kohta 3 vuotta takana

Mulla on terapiaa muutama kerta jäljellä ja sitten on koko Kelan avustama kolmivuotinen terapiataival menty. Olin ensin kaksi vuotta minulle vääränlaisessa terapiassa ja vointi huononi pitkään, en oikein päässyt mihinkään. Nyt olen reilun vuoden saanut käydä traumaterapeutilla, jonka ansiosta olen löytänyt itselleni selityksiä ja syitä miksi elämäni on ollut niin vaikeaa ja sekavaa ja tutustuminen lukuisiin osiini on alkanut. 

Ja nyt senkin on aika loppua. Kolme vuotta on ihan liian lyhyt aika saada selkoa näin syvällä olevista traumoista, vuosien piinan aiheuttamista ongelmista. Vakautta tarvitaan paljon lisää, jotta pääsen eteenpäin. Ollaankin päätetty hakea terapiaa lisää vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena ja nyt sitten saan alkaa jännittämään syksyn aikana sitä, että meneekö se Kelassa läpi. Toivotaan niin, jotta toipumiseni ihmisarvoiseen elämään ja joskus sinne työmaailmaan jatkuisi.

Ostin myös vokaalin!

Muutin kesän aikana nimeni, ostin yhden vokaalin siis. Nimenmuutos on ollut harkinnassa jo pitkään, mutta jokin pelko on estänyt minua tekemästä sitä. Olin siis Mona, kun minut kastettiin ja tähän kesään saakka, mutta terapeutin ja muutaman ystävän rohkaisujen avulla uskalsin päästää irti tuosta triggeröivästä ja vuosien koulukiusaamisen kohteena olleesta nimestä ja olen vihdoin Moona, kahdella oolla. Tämä nimi tuntuu enemmän omalta ja minulta ja olen tehnyt ison harppauksen uskaltaakseni tehdä sen. Sain kesällä viettää elämäni ensimmäistä nimipäivää, se tuntui kyllä mukavalta.