Harmoniaa prkle

“Sellasiahan me ollaan, miellyttäjiä” sanoi siskoni puhelimessa minulle, kun itkin aivan lohduttomana. Olin hetki sitten mennyt aivan tolaltani kun ystävä loukkaantui sanomastani ja oli poistunut keskustelusta. 

Miellyttäjä kuuntelee ja hymyilee. Välillä nyökyttää päätään ja on kiinnostunut siitä mitä sanot. Hänelle voit kertoa rehellisen mielipiteesi asioista ja hän ei loukkaannu. Ainakaan ei ilmaise sitä. Hän ymmärtää. Tai ainakin yrittää aivan hemmetin kovasti.

Olet kynnysmatto

“Äiti, olet kynnysmatto”, sanoi teini minulle. Niinpä taidan usein olla. Hyväksyn, kiitän, joustan, olen kuuliainen. 

Tärkeää on harmonia ja riidattomuus. En halua, että kukaan on onneton tai surullinen. Pyrin käyttäytymään miellyttävästi, koska en pidä riitatilanteita. Kuuntelen tuntosarvet pystyssä mielialoja. Yritän keksiä selityksiä toisten huonoon käytökseen. Useimmiten maalailen ympäristöä pastellisävyisillä ajatuksilla. 

Ettei nyt vaan kukaan pahoittaisi mieltään!

Saanko sanoa mielipiteeni?

Vuorovaikutuksessa tulee väkisinkin tilanteita, että emme ole samaa mieltä asioista. Mitä tunteita ja ajatuksia se sisälläni herättää? Suuttuiko hän? Minusta ei tykätä. Miksi sanoin eriävän mielipiteeni? En olisi saanut sanoa mitään. Olisi pitänyt olla hiljaa. Itkettää.

Alan huomata tunteideni ylilyönnit. Näinpä voin alkaa itse vaikuttamaan niihin.

Mikä auttaa miellyttäjää tulemaan vahvemmaksi? Puhuminen terapiassa tai vaikka siskon kanssa. Miettiminen miltä hankalalta tuntunut tilanne näyttää ulkopuolelta käsin.  Tuntosarvet alemmas. Keskity itseesi. Jokainen on vastuussa omista reaktioistaan. Minun tehtävä ei ole tyynnytellä kaikkia. Erimielisyyksiin ei kuole.

Maailmassa me katsomme asioita hyvin eri näkökulmista. Ajatuksiimme vaikuttaa menneisyys ja nykyisyys, ympäristö ja sisäinen kehitys. Emme mitenkään voi ajatella samalla tavoin ja se ei haittaa. Se täytyy vain hyväksyä.

Entä kun joudun arvosteltavaksi

Kiltille miellyttäjälle on kauhistus kun joutuu arvostelun kohteeksi. Maailma romahtaa, en olekaan täydellinen. Olen ottanut kritiikin kuuntelussa hienoja askeleita eteenpäin.

Jokin aika sitten töissä sanottiin, että olen liian hidas tiettyyn työvuoroon. No itkuhan siitä seurasi. Jännittävää kyllä itku ja epätoivo ei kestänytkään tuntikausia, vaan pystyin jatkamaan töitä. Pystyin katsomaan kykyjäni realistisesti ja tilanne meni loppujen lopuksi oikein hyvin. 

Mikä auttoi minua pysymään kasassa? En tippunutkaan enää syvään epätoivon kaivoon, jossa kaikuu vain epäonnistuja, huono, halveksitttu?

Työkaveri ei hätääntynyt itkustani vaan tunsin, että hän hyväksyy pettymykseni kykenemättömyydestäni ja keskusteluyhteys pysyi auki. En näytellyt “ihan sama ei tunnu missään” tai en poistunut tilaanteesta loukkaantuneena piiloon itkemään. Sain tilaa itkulle, rauhoittumiselle ja mielipiteilleni. Uudelleen ja uudelleen. Keskustelu oli molemminpuolinen. Kokemus oli hyvin korjaava. Upeaa!