Kaikki tietää mistä laulusta tuo lause on. Se on minulle ikään, kuin motto, mutta samalla se syvin pelko. Kun vain ajattelenkin tuota kertosäettä, se saa minut itkemään.

”Minä tarvitsen sinua nyt.” Minä tarvitsen sinua nyt ja aina. En vain osaa kertoa sitä.

”Älä koskaan mene pois.” Pelkään, että ellen täytä vaatimuksiasi, sinä hylkäät minut.

Kuinka oppia puhumaan

Kuinka oppisinkaan puhumaan? Aina, kun avaan suuni alan panikoimaan. Joka kerta, pieni asia, mutta silti niin vaikeaa. Kurkkuun sattuu, kyyneleet tulvii silmistäni, sydän lyö niin lujaa, että kuulen sen äänen ja lopulta en pysty enää puhumaan, koska ääni katoaa kokonaan. Elää nyt tuollaisen ongelman kanssa joka päivä.

olen ennemmin hiljaa

Hyljätyksi tulemisen pelko. Sitä sen täytyy olla. Olla ennemmin hiljaa, kuin puhua. Olla puhumatta, koska se on helpompaa. Helpompaa, kun ei tarvitse pelätä ,että sanon jotain mitä sinä et hyväksy ja sitten sinä vain lähdet ja jätät minut.

Jätät minut niin, kuin minut jätettiin aikoinaan. Eikä koskaan enää otettu takaisin. Silloinkin pelkäsin, sanoinko tai teinkö jotain, mikä johti päätökseen hyljätä minut.

Se pelko jäi pysyväksi ja täytti pääni, kunnes lakkasin puhumasta. Mietitkö sitäkään koskaan? Millaista on menettää kyky puhua ja vain koska pelkää niin hemmetisti, että joku tärkeä taas katoaa elämästä?

Älä jätä minua, älä jätä. Minä tarvitsen sinua nyt. Älä koskaan mene pois, älä koskaan mene pois. 

Mari-Riikka