Trauman vääristämät ihmissuhteet

Kollektiivisesti koetut traumattiset tapahtumat luovat olosuhteet, joissa traumatisoidut hakevat alitajuisesti turvaa toinen toisistaan. Yhteiskunnallisten kriisien kohdalla tämä voi olla yhdistävä tekijä, mutta perhekriisitapauksessa traumaattiset tapahtumat pahimmillaan hajottavat perheyhteisön – etenkin hiljaisuuden kulttuurin vallitessa.

Huonoja ihmissuhteita, etääntyneitä perhesuhteita

Kesti kolmekymmentä vuotta ennen kuin aloin puhua varhaisimmista traumoistani. Siinä ajassa oli jo ehtinyt tapahtua paljon lisää tuhoa. Huonoja ihmissuhteita, etääntyneitä perhesuhteita, miellyttämistä ja luottamista vääriin ihmisiin. Ne ihmiset, jotka välittivät tai tarkoittivat hyvää loukkasivat myös, sillä he eivät tienneet mikä omien suojamuurieni takana piileksi, eivätkä siten voineet myöskään ymmärtää puolustusreaktioitani. 

Minulla on kaksi isosiskoa. Minulla on ollut läheiset välit molempiin siskoihini, mutta tällä hetkellä en pysty muodostamaan kumpaankaan syvää luottamussuhdetta. Pari vuotta sitten tein lasienkelin, jonka viitassa oli kolme palaa. Ajattelin sen kuvastavan minua ja siskojani, sillä toivoin meidän yhdistyvän. Lopulta kuitenkin heitin enkelin seinään. Sen pirstaleiden kerääminen oli samalla surullista ja vapauttavaa. Meitä yhdistäviä traumaattisia tapahtumia käsiteltyäni omalta osaltani en voi ymmärtää heidän valintaansa vaieta näistä tapahtumista vanhempiemme edessä. Se osoittaa mielestäni käsittämätöntä itsekkyyttä ja vastuuttomuutta. En voi pakottaa luottamusta välillemme.

Se, miten trauma ja sen aiheuttamat suhdekuviot siskojeni välillä on muovannut ystävyys- ja ihmissuhteitani elämässäni, tuntuu valitettavalta. Surulliselta. Etenkin vanhempi siskoistani opetti minulle omalla esimerkillään käyttäytymismallin, jonka mukaan on hyväksyttävää ladata toiselle ihmiselle omat agressiiviset vihan tunteet. Ne varhaisen lapsuuden traumatisoivat tilanteet, joita olen ollut todistamassa hänen ensimmäisessä omassa kodissaan, osaltaan ovat ehkä myös vaikuttaneet siihen mistä hän on tuon käyttäytymismallin oppinut. Tosiasia on kuitenkin se, että olen käyttäytynyt samalla tavoin pitkään elämässäni ystävieni ja seurustelukumppanieni läsnäollessa. Useimmat noista suhteista ovat päättyneet.

Tilaa kasvaa ihmisenä

 Vaikka tätä kirjoittaessa minut valtaa suru ja kyyneleet nousevat silmiin, tunnen kuitenkin syvää kiitollisuutta siitä oivalluksesta, että asioiden ei tarvitse mennä näin. Ihmissuhteeni voivat olla vapaita hyötysuhteista, joissa joko minä tai kumppanini toimii jonkinlaisena kielteisten tunteiden kaatopaikkana vuoron perään kun kuormitus käy liian suureksi. Sen sijaan ihmissuhteeni voivat tarjota turvallisen tilan kasvaa ihmisenä myönteisten oppimiskokemusten sekä läheisyyteen ja rakkauteen perustuvien tunteiden ja kokemusten myötä. 

Myönteisten tunteiden kokeminen on ollut minulle yksi vaikeimmista asioista opetella aikuisiällä. Luottamus on herkkä, jopa hauras asia, jota on vaikea korjata jälkikäteen.

Myönteisten tunteiden kokeminen on ollut minulle yksi vaikeimmista asioista opetella aikuisiällä. Keskimmäinen sisaruskolmikostamme asetti minut lapsuudessani asemaan, jossa toimin hänen viihdykkeenään ja huvinaan kiusoittelun myötä. Se on toisaalta ihan normaalia sisarussuhteissa, mutta on jättänyt minuun syvät arvet jotka varjostavat hänen luomiaan myönteisiä kokemuksia. Kiusaaminen aiheuttaa ahdistusta ja ristiriitaa kiusatussa. Kiusaamisella kiusaaja opettaa kiusattua omaan riittämättömyytensä tunnekokemukseen. Pahimmassa tapauksessa kiusattu oppii ihmissuhdemalliin, jossa hakee aina kumppanikseen kiusaajaa – ja kiusaaja kiusattavaa. Varhaisen lapsuuteni hylkäämiskokemukset siskoni asettaessa hänelle luotetun vastuutehtävän pienen sisaren hoidosta toissijaiseksi kaveripiiriin liittyvien draamojen takia jättivät minut traumatisoivaan ympäristöön ja tilanteisiin. Luottamus on herkkä, jopa hauras asia, jota on vaikea korjata jälkikäteen. Kasvoin itkuiseksi, masentuneeksi teiniksi, jossa sisko näki vain huonon itsetunnon. Peilikuvan todellisesta minästään.

Rakastumiskokemukseni olivat viime vuosiin saakka täynnä suuria tunneheilahduksia. Torjuin myönteiset tunteet, sillä en voinut luottaa siihen, että ne olisivat pysyviä tai edes todellisia. Olin myös niin tottunut tuntemaan syvää surua, pelkoa ja masennusta. Näin onnistuin luomaan elämääni draamaa, joka vei jatkuvasti voimavarojani ja vaikutti kielteisesti ihmissuhteisiini. Kumpikin siskoistani on yrittänyt auttaa minua tavoillaan, mutta kumpikaan ei ymmärtänyt sitä yhtä asiaa, millä oli eniten painoarvoa. Totuutta. 

Kommunikointitaitojen kehittäminen edesauttaa ihmissuhteita

 Yhteiskunnallisella tasolla vastaavan kaltaiset ihmissuhdekuviot toistuvat päivästä toiseen. Emme edes ehkä tiedosta sitä, mitä teemme toinen toisillemme. Miten käytämme toinen toisiamme hyväksi “turvallisina mahdollistajina” omille kielteisille tunteillemme. Toki jokaiselle ihmiselle tulisi olla tärkeää osata kohdata myönteisten tunteiden lisäksi myös kielteisiä tunteita, sekä itsessä että muissa. Mutta se voi tapahtua toisia kunnioittavasti. 

Ehkä tärkein asia, jonka olen oppinut omien ja muiden tunteiden kunnioittamiseen liittyen on oikeanlainen kommunikaatio. On tärkeää myös käsitellä asioita täsmällisesti, jotteivat ne jäisi vuosikausiksi, tai, kuten minun tapauksessani, vuosikymmeniksi muhimaan, mätimään ja aiheuttamaan turhaa kärsimystä elämääni ja ihmissuhteisiini. Avoimmuus ja asioiden käsittely niiden oikeilla nimillä, sekä suora puhe joka välittyy sopivan tunneneutraalilla, ystävällisellä tai myötätuntoisella äänensävyllä ovat asioita, joita tässä yhteiskunnassa kyllä arvostetaan, mutta useimmiten siihen ei kannusteta. Miksi? Koska niiden opettelu on vaikeaa ja vaatii usein uhreja ja luopumista.

Tunnepuhe avaa mieltä ja sydäntä kasvamaan ihmisenä. Totuuden ilmaisu puhdistaa mieltä ja sielua. Mikään ei kevennä omaa oloa niin kuin asioista puhuminen. Oikealla hetkellä. Sopivilla sanoilla. Harkitulla äänensävyllä.

Suorapuheisuus ei suomalaisessa kulttuurissa useinkaan yhdisty hienotunteisuuteen. Tässä asiassa meillä olisi paljon opittavaa monilta muilta kansoilta, joissa hienotunteisuus välittyy kommunikoinnissa ja viestinnässä taidokkaassa sanojen ja äänensävyjen käytössä. Hienostuneisuus verbaalisessa kommunikoinnissa ei mielestäni ole kuitenkaan pelkästään hyvin koulutetuille ihmisille kuuluva etuoikeus, vaan meidän tulisi opetella kuuntelemaan ja kommunikoimaan tunteistamme yhteiskuntaluokasta tai koulutustasosta riippumatta. Heti lapsesta saakka. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan useinkaan toteudu.

Maassamme vallitsee tilanne, jossa väsyminen on yleistä. Suomalainen sisu on meidän kansallinen ylpeyden aiheemme. Mutta sisun rinnalla tulisi muistaa ja kunnioittaa leijonanmielinen – ja sydäminen rohkeus. Siitä kumpuaa halu kohdata asiat ja ongelmat sellaisena kuin ne ovat. Koko viidakon tai savannin täyttävän karjumisen sijaan voisimme opetella kehräämään. Puhumaan sivistyneesti ja pehmeästi – myös vaikeista asioista ja ongelmista. Ehkä silloin oppisimme myös parempia taitoja ylläpitääksemme vahvoja ihmissuhteita. Kuvittele millainen kansa olisimme.

Tunnepuhe avaa mieltä ja sydäntä kasvamaan ihmisenä. Totuuden ilmaisu puhdistaa mieltä ja sielua. Mikään ei kevennä omaa oloa niin kuin asioista puhuminen. Oikealla hetkellä. Sopivilla sanoilla. Harkitulla äänensävyllä.