Terapian käynnistyttyä terapeutti kertoi minulle Kajaanissa olevasta Delfins keskusteluryhmästä. En uskaltanut mennä. Minua pelotti, että siellä on ihmisiä jotka tuntevat minut. Häpeä menneistä tapahtumista oli suuri. Pidin itseäni jollakin tavalla liian huonona menemään ryhmään. Liian vähän traumatisoitunut. Liian vanha traumatisoitumaan. Olinhan ollut jo 14-vuotias! Toisille on varmaankin tapahtunut paljon pahempia asioita. Jos puhuisin, minulle naurettaisiin ja minua pidettäisiin turhan valittajana.

Tukinainen- ja Delfins-viikonloppuleirit

Kuukaudet kului. Paha olo lisääntyi. Ahdistus lisääntyi. Masennus saatiin aisoihin lääkityksellä. Opettelin puhumaan terapiassa. Rohkaistun hakemaan Tukinaisen järjestämälle viikonloppuleirille. Tuntui helpommalta lähteä toiselle paikkakunnalle “paljastamaan itsensä”. Mieheni tiesi minne lähden. Kenellekään muulle en halunnut kertoa. Viikonloppu oli silmät avaava. En ole yksin tällainen!

Viikonloppuna oli rauhallinen tempo. Oli erilaisia harjoituksia, oli aikaa ajatella, keskustella, nukkua hyvät unet ja syödä hyvin. Pystyin keskittymään itseeni. Saimme myötätuntoa, hyväksymistä ja olimme ohjaajille ja toisillemme näkyviä. Tuli tunne, että minua halutaan auttaa. Mitään sanomaamme ei vähätelty. Viikonloppuleirit olivat minulle tärkeitä.

Siihen aikaan sekä Tukinainen, että Delfins järjestivät viikonloppuleirejä. Ne olivat ammatillisesti ohjattuja viikonloppuja, joissa käsiteltiin suoraan kipeitä aiheita, selviytymiskeinoja ja traumatisoitumisen teoriaa  monenlaisilla keinoilla.

Moneen vuoteen ei ole enää tälläisiä viikonloppuja ole ollut. Kaipasin niitä vielä pari vuotta sitten kipeästi.

Delfins keskusteluryhmä

Viikonloppuleirin jälkeen seuraavana syksynä uskalsin mennä Delfins-vertaistukiryhmään. Olen käynyt siellä säännöllisesti. Sekin on hyvää tukea. Aika on vain aika lyhyt, kaksi tuntia kerran kuukaudessa. Ennen jokaista kertaa pitää myös valmistautua siihen, että jos toinen ohjaaja on sairastunut, niin ryhmä peruutetaan. Eli mietin jo etukäteen, että ryhmä on tai ei, niin en pahasti pety. Delfins vertaistukiryhmässä myös asiat ovat olleet paljon kevyemmin käsittelyssä kuin viikonloppuryhmässä. Luonnollisesti, kun aikaa on vain kaksi tuntia.

Kelakuntoutus  

Sain lääkäriltä B-lausunnon Kelan kuntoutukseen. Pääsin masennus- ja ahdistushäiriöisille suunnattuun kuntoutukseen. Olin siellä kolme kertaa viisi päivää puolen vuoden välein, eli yhteensä 15 vuorokautta. Suosittelen. Päivät olivat täynnä ohjattua toimintaa. Asiapitoisia luentoja monenlaisista aiheista, jolloin myös keskusteltiin asioista. Liikuntaa monipuolisesti. Iltaisin teimme usein jotain porukalla ilman ohjaajia. Täälläkin syntyi nopeasti leppoisa ja avoin ilmapiiri. Kela maksaa näihin kuntoutusrahan, joten työssäkäyvän ei tarvitse lomapäiviä näihin käyttää.

Klubitalo

Olen käynyt kaksi vuotta Klubitalo Tönärillä. Vaikka siellä ei varsinaisesti traumoista puhutakaan, niin mielenterveysongelmat eivät ole vieraita ohjaajille eikä jäsenille. Sieltä olen saanut tukea työssäjaksamiseen ja olen päässyt rauhassa tunnustelemaan mitä jaksan tehdä. Klubitalolla ei tarvitse olla kaiken osaava ja virheetön. Ei tarvi esittää superihmistä. Talolla käyminen on täysin vapaaehtoista ja “omalla vastuulla”. Siellä saa vaikuttaa asioihin ja huomata, että hitto mähän oon hyvä vaikka missä. Työuupuneelle tämä on ollut hyvä paikka korjata itsetuntoa.

Trauma- ja dissoleiri Sievissä

Elokuussa 2019 uskaltauduin em. leirille. Haaveilin leiristä jo vuonna 2018. Silloin ajatus leiristä, jossa ei ole ammatillista ohjausta, alkoi tuntumaan liian hurjalta. Pelottavaltakin. Pelkäsin että ihmiset tulevat leirille hyvin epävakaissa tiloissa ja voi tapahtua totaalisia romahtamisia.

Vuosi sitten päätin että nyt! Pääseehän sieltä kesken kaiken pois. No pois ei tarvinnut lähteä 🙂 Ryhmäydyimme facessa ennen leiriä suunnitellen ruokia ja kimppakyytejä. Jokainen leiriläinen pystyi kantamaan itsestään vastuun ja kellään ei todellakaan tullut “totaaliromahdusta”. Pitkä viikonloppu antoi aikaa prosessoida rauhassa esiin nousseita asioita. Sai vetäytyä luonnon hiljaisuuteen tai pohtia tuntemuksia vertaisten kanssa.

Emme tarvinneet toiminnan ohjaamiseen ammatti-ihmisiä. Tässä leirissä sain tunteen, että osaan ja pystyn voimieni mukaan. Sain olla oma itseni. Ensi kesänä leiri järjestetään kolmannen kerran. Tänä vuonna minä olen leirin koollekutsujana toisen leiriläisen, Monan kanssa. Leirin nimi on nyt Traumamatka-leiri.

mitä kohtaamisista on jäänyt mieleen

Ihmisten kasvoja ja ilmeitä. Syviä tunteita ja koskettavia tarinoita. Olen tuntenut myötätuntoa vertaisia kohtaan ja hiljalleen aloin tuntemaan myötätuntoa myös itseäni kohtaan.
Yksi fyysinen harjoitus on jäänyt erityisesti mieleen. Istuttiin lattialle selät vastakkain vertaisen kanssa. Rentouduttiin ja oltiin aivan hiljaa.  Jännitys hävisi hiljalleen ja seläkkäin olo alkoi tuntua hyvältä ja tärkeältä. 

 Omakuvani muuttuu hiljalleen.

Keinoja maadoittumiseen ja rauhoittumiseen on taskut pullollaan. Satoja sivuja luettua materiaalia, tutkimuksia, opinnäytetöitä ja vertaisten tarinoita.

Ammattilaisten merkitys hyvinvointiini vähenee koko ajan. Alan pärjätä jo omilla tiedoilla ja taidoilla sekä vertaistuella.

Kuvat Nina Karjalainen