Unieni sisällöt ovat usein raakoja ja ahdistavia. Rakas mummoni kelluu mädäntyneenä Raatejärven rantakaislikossa, enkä tiedä minne hänet laittaisin. Minua hakataan ja potkitaan. Minä voin olla murhaaja tai murhattu. Kaikenlaisia väkivallantekoja on unimaailmassa nähty ja koettu. 

unet tuntuvat  taas enemmän unilta

En enää pelkää painajaisia. En ajattele niitä kauhun vallassa. Viime yönä oli oikea painajaismaratoni. Aamulla herättyäni en kuitenkaan ollut hämmentynyt ja ahdistunut. Mietiskelin ihan rauhassa puolisen tuntia unia ja sain tuntumaa mistä unen aiheet kumpusi. Unet tulevat minusta, peloistani, huolistani, menneisyyden ja edellisen päivän tapahtumista. Tv-sarjoista voi siirtyä lähes identtisiä kohtauksia.

Uni on vähän kuin palapeli. Yksi sieltä ja toinen täältä. Unien sisällöt eivät ole muuttuneet, mutta vuosien myötä niiden vaikutus minuun näyttää vähenevän. Unissa minulle tapahtuva väkivaltä ei jätä minuun päiviä kestäviä tunnekuohuja. Sitä mukaa kun terapiassa olen ymmärtänyt, että väkivallan uhka ei ole joka hetkinen riski, on unieni vaikuttavuus minuun pienentynyt.

Näkevätkö kaikki tälläisiä painajaisia?

Millaisia unia ne ihmiset näkevät, jotka eivät ole kokeneet väkivaltaa? Näkevätkö hekin toistuvasti väkivaltaisia painajaisia? Vai käsittelevätkö painajaiset muita aiheita? Sellaisia konkreettisia painajaisaiheita kuten töistä myöhästyminen. Tai jokaisen vanhemman pahin painajaisuni on sellainen jossa oma lapsi kuolee. Ainakin minulla lapsen kuolema -unet ovat olleet pahimpia. Vaikka herätessä tiedät, että se oli unta, niin painostava olo ja suru säilyy päiviä.

Kuinka käsitellä painajaisia

viime yön paha uni

*** TRIGGERIVAROITUS ***

Kerrostalon kellarin häkkivarastossa on hämärää ja hiljaista. Käytävälle on sidottu nuori tyttö käsistä ylös. Hän pyytää hiljaa apua. Hän kuiskaa minulle, että ollaan hiljaa ettei ne herää. Huomaan että häkkivarastoihin on lukittu eri ikäisiä miehiä. Voi ei, on myöhäistä, he heräsivät. Taistelen metalliverkon läpi miehen kanssa. Verkko venyy ja mies tulee ulos ja menee sidotun tytön luo. Toisesta varastosta tullut nuori mies raiskaa minut. Yritän olla rauhallisesti, etten provosoisi häntä enempään väkivaltaan. 

Pääsen pois ja olen lapsuuden mummolassa. Perheeni asuu nyt siellä. Lapset touhuilevat kaikenlaista mukavaa maalaismaisemassa. Mietin, että eihän kukaan huomaa, että minut on raiskattu. En aio kertoa kenellekään.

Ja mistä tämä uni kumpusi?

  • raiskaus: katson Sons of Anarchy tv-sarjaa sekä menneisyyden kokemukset
  • asuminen mummolassa: olen miettinyt siellä käymistä
  • kerrostalomiljöö: edellisenä iltana tuli ontto olo kerrostalon pohjakerroksen pyykkituvalla
  • onnellinen perhe: perheen tärkeys ja yhteys näinä päivinä

Sitten voin jatkojalostaa uniani. Nuori tyttö minussa tarvitsee minulta apua ja lempeyttä. Jos haluan käydä mummolassa, niin toimeksi ja menoksi. Ei haittaa vaikka koko maapallo tietää että minut on raiskattu, kertominen helpottaa ahdistusta. Vietän aikaa läheisten kanssa ja muistan sanoa miten tärkeitä he ovat minulle.