Työuupumus: Osa 4/4 Töissä nyt

Tästä sarjan viimeisestä osasta piti tulla hieno ylistyslaulu työlle ja toipumiselle : “Työ näköjään voi parantaa” ja niin pois päin. Happy end tosissaan.  Julkaisu on kuitenkin venynyt ja venynyt jo kuukausia. Aina jatkaessani tätä kirjoitusta, aiemmin kirjoittamani ei enää olekaan pitänyt paikkaansa ja delete on napsunut tiuhaan. Valmista ei ole tullut millään. Kirjoituksen muokkaaminen uudelleen ja uudelleen on auttanut heräämään tähän tilanteeseen. Oloni ei olekaan ollut enää niin positiivinen. Vaikka olen antanut lempeällä tavalla periksi ja asettanut pienemmät tavoitteet, sekään ei suojaa uupumukselta. Olen huomannut, että kävelenkin aika ohuella jäällä.

kaikki vaikuttaa

Jos ainoa tavoitteeni on se, että jaksan käydä töissä, mennään ojasta allikkoon. Jaksamista pitää riittää myös työn ulkopuoliseen elämään.  Jaksamiseen vaikuttaa moni asia. Arjen ja työn sujuminen, rahatilanne, ihmissuhteet, harrastukset, lepo, uni, psyykkinen ja fyysinen terveys. Lopultaan kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Suurimman osan ajasta tunnen olevani ihan ok työntekijä. Pääsen nyt nopeammin tasapainoon syy/seuraus pohdinnoissa, enkä raipo itseäni niin rankasti virheistä. Reilun kymmenen vuoden sairastamisen jälkeen alkaa olla jo realiteetit kohdallaan.

Olen työkokeilun jälkeen tehnyt erilaisia työtehtäviä. Kaikissa en ole voinut jatkaa. Olen ollut liian hidas. On sitten etsitty niitä töitä, mihin kykenen hyvin. Nykyajan työelämässä on paljon kiirettä, mittaamista ja kellotusta, monessa ammatissa. Fyysisiin vaivoihin on helppo pyytää apuvälineitä ja huomata mikä vähentää ja mikä lisää kipuja. Psyykkiset vaivat ovat olleet haastavampia. Kuinka sanoittaa ahdistusta, väsymystä ja epävarmuutta? Itsellä on suuri rooli kuntoutumisessa, koska jokainen mieli on erilainen ja hyötyy erilaisista keinoista. Pomo ei voi tietää, jos en kerro mikä auttaa minua eteenpäin, mikä on työjärjestelyissä onnistunut. Miellyttäjän on vaan niin helkutin vaikea pyytää mitään erikoisjärjestelyjä. En haluaisi olla vaivaksi. Uuden pomon myötä olen saanut karistettua tätä ajatusta. Hän tarttuu asioihin heti, eikä viidestoista päivä.  

kenen syy?

Traumat eivät aiheuttaneet työuupumusta vaan uupumus oli monen muunkin asian summa. Traumojen “elämä nykypäivässä” kyllä viivästytti uupumuksesta ja masennuksesta toipumista. Ei uupumus johdu jostain yhdestä sormella osoitettavasta asiasta. Kokonaisuus kampitti. Mun kantokyky ei ole samalla viivalla kuin työkaverin.

Miksi kaikki eivät uuvu? Voisiko työkaverilla olla erilaiset lähtökohdat lapsuudesta? On kehittynyt terve itsevarmuus ja hän kestää myös epäonnistumisia? Toimivat turvaverkot? Hän ehkä osaa pitää paremmin puoliaan?  Hän ottaa töissä välillä rennosti ja antaa tehoistaan vain sen 90%? Nyt ymmärrän, että se voisikin olla paras tyyli jaksaa tasaisesti. Jos painaa aina 100 lasissa, kiire, kiire, kiire, kyllähän se kuormittaa mieltä.

Paljon oon oppinu ja oppirahat maksanu. Multa ei enää irtoa myötätuntoa “en kerinnyt pitää kahvitaukoa” -juttuihin. Se on lopultaan oma valinta. Oikeesti. Kukaan ei sano, että et saisi pitää tessin mukaisia taukoja. Työssäjaksamisenkin kannalta ne on pidettävä. Ajatusmaailmani on viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut aika paljon. Kun kiire alkaa kuristaa henkilökohtaisena epäonnistumisena, niin mietin kysymystä, mitä sitten tapahtuu jos en kerkeä. Kaupan työssä ei mitään hirvittävää katastrofia tai ihmishenkien menetystä. Asiat on hyvä pitää oikeissa mittasuhteissa. 

 menneen talven nostajat  top-3

• Rauhallinen tilanne kotona. Arki juuri niin leppoisaa ja palauttavaa kuin haluan. Lapset muuttaneet omiin koteihin ja enää yksi koira, kotitöitä paljon vähemmän. Rahat ei lopu joka kuukausi, niin ei stressiä laskuista ja lääkkeiden ostosta tms. 
• Turvallisuus ja tasaisuus töissä, joka on syntynyt työaikojen säännöllisyydestä ja työtehtävistä joissa onnistun. 
• Pomon tuki työhön. Koen usein konkreettisesti töissä, että pomo ajattelee minun parastani ja jaksamistani. Tämä on ollut minulle  todella tärkeää <3 On hyvä, että kissa nostetaan pöydälle vaikka joka päivä. Siis osatyökykyisyys. Pomon suhtautuminen on auttanut minua suhtautumaan haasteisiini joka päiväisemmin. Kaikilla on omat juttunsa, näillä mennään.

huomaamatta alamäkeen 

Nyt kuitenkin vointini on alkanut muuttua. Kuin päälleni olisi hitaasti laskeutunut raskas peitto. Se tekee liikkumisesta työlästä, ajatuksista tahmeita ja hitaita. Se tappaa innostumisen ja ideat. Se tekee kaikesta vaikeaa. Haluaisin olla vain olla kotona ja katsoa Netflixiä. Vaikea tarttua mihinkään.  Näköala on kuin talouspaperirullan hylsyllä; harmaa, yhdentekevä ja lähelle. Alamäen hälytysmerkkejä:

• Muistaminen ja keskittyminen vaikeutunut
• Ajan hahmotuksessa ongelmia: Tiistai vai keskiviikko, olinko tänään toissä, 2003 vai 2023
• Olen usein ärtynyt ja kääntynyt sisäänpäin. En jaksa ihmisiä.
• Syöminen on rajusti lisääntynyt. Lohtua ja onnellisuutta?                                                                        

Luulin, että olin jo hyvässä kunnossa. On ollut pitkään positiivinen ja itsevarma olo. Ajattelin tehneeni kaiken “oikein” kuntoutumisessa ja olevani vahvasti pinnalla. Niinkuin vaikka ajatukseni salilla käymisestä. 

On vaan tahdon asia lähteä salille ja kuntoilla.

Meet vaan, niin sitten tuntuu paremmalta!

Heko heko. En jaksa enää kuntoilla, en pysty, en jaksa, en halua. Ketuttaa ja ei ketuta. Ihan sama. Kuinka olinkaan voinut jo unohtaa miltä tämä tuntuu? Kun en enää pystykään ottamaan itseä niskasta kiinni ja tekemään mitä pitäisi. 

Joka viikko olen ajatellut, että kyllä tää tästä, kyllä mä jaksan, kesäloma häämöttaa heinäkuussa. Ajatukset ja oireet ovat kuitenkin alkaneet tuntua häiritsevän tutuilta. Olen ollut tässä tilanteessa ennenkin. Kuinka kauan uskallan seurata viikko viikolta eneneviä masennuksen merkkejä? Olen myös miettinyt missä kohdassa väsyneen minän avuksi nousee itsetuhoiset, raivoisat ja pelokkaat puolet ja traumat levittävät lonkeronsa turvalliseen ja tavalliseen elämääni? Vai olenkohan turvassa traumaoireilulta?  Nyt on se hetki, milloin voin itse vaikuttaa syveneekö väsymys uupumukseen ja masennukseen.

kevään alentajat  top-3

Olen miettinyt syitä mielen synkistymiseen ja niitä  löytänytkin. Muualtakin kuin töistä. Mikä on muuttunut?

• Läheisen sairastuminen. 
•  Kuormitus useammassa Kainuun hyvinvointialueen sairaanhoitoasiassa, joita pitää jaksaa yksin hoitaa eteenpäin. Huoli ja väsymys Kelan typerästä päätöksestä lapsen asiassa.
• Töissä paljon ykkösvapaita -> palautuminen riittämätöntä.