Nyt päästän teiniosan kirjoittamaan miltä hänestä tuntuu. Minussa on monta teiniä, mutta yksi heistä on ollut valloillaan jo pitkään ja tekee tuhojaan koko ajan. En tiiä miksi ja miten teini on saanutkin niin valtavan osan mun elämästä, että tuntuu, ettei muille osille ole edes tilaa, ei sanavaltaa eikä heille anneta armoa tai myötätuntoa. Yhtään.

Teini minussa vihaa ja on samalla todella surullinen. Miksi pitikin olla niin tyhmä! 

Katselen ympäristöäni itseni ulkopuolelta. Näen vain kuinka nuorta tyttöä revitään palasiksi, riepotellaan ja satutetaan. Olen irti itsestäni. Kuka tuo tyttörukka on.

Se kaikki on nii epätodellista. Se kaikki on jäänyt kehoni muistiin, mielessä muistettavaksi se on liikaa. 

PELKKÄÄ PASKAA!!!!

Elämä on pelkkää paskaa ja pahuutta! Jos vain saisin viinalla huuhdottua alas kaiken menneen helvetin, tekisin sen nyt heti. En kyllä tiiä mikä mua lopulta estää. Ei mikään! Mulla ei ole perhettä, ei lapsia, ei ketään minkä takia pitäisi elää tätä paskaa maailmaa. 

Tai ranteet auki vaan ja sit se helpottaa, lääkkeitä kourallinen, niin se turruttaa.

Mää oon niin huono ihminen, et mulle saa tehä mitä vain. Lyödä, kuristaa, haukkua, mollata, mitätöidä ja lopulta vaikka ottaa väkisin. Ihmisarvoa ei minulla ole, en ole ansainnut sellaista. Olen vain heikko tytönrääpäle, jolle ei ole kukaan koskaan opettanut miten puolustaudutaan. 

Oon vaan niin täynnä vihaa, inhoa, syyllisyyttä ja varmaan katkeruuttakin, ja tähän kaikkeen sekoittuu ihan valtava häpeä! Häpeä siitä, että oon olemassa. En häpeä käytöstäni, mullei oo todellakaan mitään menetettävää! 

 

Tekis mieli vaan huutaa kuinka vittumaista ja paskaa tämä elämä on!

“Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet” Vitut mää mitään hyväksy! En mää halua,että minut rikottiin pieniin palasiin! En halunnut, että minun minuus vietiin. Miks en tappais mua vaikka nyt, ni pääsis tästäki tuskasta, perkele!

Mulle on sanottu,et tää kaikki pitää vaan jotenkin saada osaksi omaa elämänhistoriaa. Mut siitä hyväksymisväitteestä en ole tosiaankaan varma. Koska minusta minun ei koskaan tarvitse hyväksyä sitä mitä minulle tehtiin, kuinka mua vuosikaudet satutettiin. Ei sitä kuulu hyväksyä, kenenkään. IKINÄ! 

Sellaiset ihmissaastat eivät kaipaa hyväksyntää tai anteeksiantoa! Helevetinperkele ku vituttaa tää elämä.

Terveisin Mona 16v.

Tätä on elää teinin vallassa, ja koittaa saada sen aikuisen, perheellisen äidin, lempeän ja rationaalisesti toimivan osan äänen kuuluviin. Samalla koitan vaientaa teiniä ja yritän puhua hänelle järkeä, joskus jopa raivostun sille, et painuis ees hetkeksi helevettiin, et saan olla äiti. Enkä olis aina niin vihainen.

Tää minussa oleva teini ei tajua, et teoilla on seuraukset. Kun mua viedään ambulanssilla sairaalaan ja siellä lääkäri kysyy, et kuinka voit, niin eipä näy teiniä vastaamassa, aikuinen vastaa,et “kaikki hyvin, vähän ehkä ollu vaikeeta”. Ja näin päädyn takasin kotiin ja teiniosa ottaa vallan ja sama paska jatkuu.

Mun pitää kyllä opetella hyväksymään tai ainakin elämään tämän nykyisen tilanteen kanssa. Se, etten ole nyt kunnossa, siinä on vielä työstämistä. Haluan vain kaiken palaavan takaisin ennalleen, vaikka kyllähän mää sen tiedän,että asiat ei palaa ennalleen. Tämä kaikki on niin isosti kiinni kehomuistissani, lisäksi tiedän nykyään liikaa ja samalla minussa oleva teini tietää myös. 

Jonkun ulkopuolisen pitäisi ottaa teiniltä “luulot pois” , kun en siihen itse pysty. Jossain turvallisessa ympäristössä.

Eihän noin saa käyttäytyä omat lapsenikaan. Mutta minussa olevan teinin on lopulta opittava elämään asian kanssa, sopeuduttava ja tajuttava, että hänellä ei ole sana- ja tekovaltaa joka asiaan.

Mona, äiti ja aikuinen