Pitkään toivoin jonkinlaista loppurysähdystä, en enää jaksanut yksin. Auttakaa minua, vaikka en osaa pyytää apua. Sitä salamaa kirkkaalta taivaalta ei tullut, vaan oli myönnettävä itselle, että loppuelämä ei voi jatkua näin. Minun on autettava itse itseäni ja suu oli aukaistava. Oli luovuttava näennäisestä terveen ihmisen statuksesta. Vaihtoehtoja ei enää ollut. 

Ajattelin, että nyt on peli menetetty, kerran hullu niin aina hullu. Tosi upee leima otsaan jee.  Kuinka osaan puhua ajatuksistani muille, koska en ole ymmärtänyt niitä itsekkään? Vihdoin ja viimein aloin puhumaan traumoista terapeutille ja siellä alkoi ymmärrys kasvamaan. 

Haluatko apua?

Trauman kanssa voi elää usein tavoin. Yksi vaihtoehto on pyrkiä unohtamaan traumat, pitää suu kiinni ja jatkaa elämää. Toinen vaihtoehto on valittaa katkerana ympäri kyliä karmeaa kohtaloa ja elää menneisyyden paskatunkiolla. Mielestäni tämä tyyli ei vie eteenpäin eikä paranna oloa.

Sitten kolmantena sinä, joka haluat muutosta pahaan oloon. Et halua olla enää yksin ja hiljaa. Uskaltaisitko pyytää apua? Ymmärtävätkö vai vähättelevätkö ympärillä olevat ihmisiset avuntarvettasi? Pyydetäänkö sinua vain jaksamaan vai saatko tukea? Millaisen lääkärin saat? Pääsetkö halutessasi terapiaan? Onko terapeutti opiskellut traumoista ja natsaako kemiat? Oletko itse valmis raskaaseenkin työhön, että olosi helpottaisi? Uskallatko alkaa puhumaan ja tekemään asioita toipumisesi hyväksi 

Puhu ammattilaiselle

Puhu trauman jälkeen jollekkin! Yksin ei saa jäädä miettimään traumaattisia tai häpeällisiä tapahtumia. Toivon että olisin uskaltanut puhua nuorena luotettavalle aikuiselle. Luotettava aikuinen olisi voinut olla terveydenhoitaja, koulukuraattori tai luokanvalvoja. Useinkaan toiset nuoret eivät kykene auttamaan, koska he eivät vielä näe maailmaa aikuisen silmin. 

Miksi en nuorena puhunut? Koska puheen aloittaminen on niin vaikeaa! Vanhempien ja terkkareiden kannattaisi kysyä teineiltä suoraan ei ikätasoisista sukupuoliasioista. Jospa olisi ollut kysely kotioloista ja vaikeista elämäntapahtumista, olisin varmasti laittanut raksia ruutuun. 

Nyt aikuisena olen käynyt puhumassa terapiassa. Jo kahdeksan vuotta. Siinä on eräskin tunti Kainuun soten penkkiä kulutettu. Olen todella kiitollinen, että olen saanut hyvät terapeutit ja olen tullut autetuksi. Olen taas kynsin ja hampain kiinni työelämässä. Terapiassa puhutaan paljon muustakin kuin traumaattisista kokemuksista. Pohditaan ja realisoidaan vääriä uskomuksia ja vahvistetaan itsetuntoa. Voin myös kertoa niin koti-, kuin työelämän vaikeista tilanteista ja sitten mietitään miten selviän niistä ehkä ensi kerralla paremmin. 

puhuminen vertaisille 

Olen käynyt jo vuosia yhdistysten vertaisryhmissä ja -viikonlopuissa puhumassa asioista, mistä en ollut puhunut ikinä aiemmin. Alussa osallistuminen oli vaikeaa. Tuntui että otan suuren riskin. Entä jos joku tuntee, tai kertoo jollekin. Olin varuillani, mutta jännitys suli nopeasti. Nyt olen pystynyt puhumaan vertaisryhmien ulkopuolellakin.

Vain vertaisten kanssa olen tavoittanut syvän keskinäisen ymmärryksen. Se on jännittävä tunne kun toinen ymmärtääkin sinua jo puolesta sanasta.

Kun olet vielä kuntoutumisen alussa ja/tai jos olo on huono, voi olla että toisten murheet painavat liikaa alaspäin omaakin oloa. Silloin pitää rohkeasti vain sanoa, että nyt ei pysty lisäämään kuormitusta. Tai jos avaat hieman traumamenneisyyttäsi tai oloasi ystävälle, voitkin yhtäkkiä huomata olevasi kuuntelijan roolissa ystäväsi asioille ja sinut on ohitettu. Tapaamisen jälkeen olet turhautunut ja tunnet itsesi roskasankoksi. Pidä puolesi. Vertaisuus on vastavuoroista.  

Kaikille ei kannata puhua. Se on tervettä itsesuojelua. Kaikki eivät halua kuulla, vaan ohittavat asian muina miehinä ja voit tulla haavoitetuksi ja vähätellyksi. Jopa syyllistetyksi.

Kuinka puhua puolisolle

Se on ollut erittäin haastavaa. On pelännyt, että jos kerron, niin hänen kuva minusta muuttuu. Olen kertonut suurin piirtein mitä on tapahtunut, mutta en halua kaataa hänen niskaansa kaikkea pahaa oloani. En halua että puoliso on terapeutti. Tähän tyyliin liittyy riski, että puoliso on ihan kartalla voinnista. Voisin olla joskus avoimempi. Harjoittelen koko ajan puhumaan miltä minusta tuntuu. Parisuhde ei parane iloista näyttelemällä. 

Olemme käyneet kaksi kertaa yhdessä terapiassa. Suosittelen muillekkin. Voi olla hyvin vaikeaa alkaa kertomaan yksin maailman läheisimmälle ihmiselle vaikeita asioita. Terapeutti auttaa kertomaan missä mennään, mitä tapahtuu ja miksi tapahtuu. Minusta on hyvä että puoliso on kiinni tässä päivässä, eikä märehdi minun menneisyyden asioita. Sehän minullakin on tarkoitus, että voisin elää täyspainoista onnellista elämää tässä hetkessä.

SISÄINEN PUHE

Onnellisen elämän elänyt ajattelee automaattisesti itsestään positiivisesti. Monenlaiset haastavat kokemukset muuttavat sisäisen puheen negatiiviseksi, syyllistäväksi ja väheksyväksi “en onnistu” tai “olen huonompi” . Lapsesta saakka olen oppinut painamaan turhat itkut pois ja kovettamaan itseni. Nyt haluan oppia puhumaan itselleni lempeästi. “Minä olen hyvä ja riittävä”. Vaikka se aluksi tuntuu hassulta, niin kannattaa jatkaa puhumista. On tärkeää saada sisäinen puhe samanlaiseksi kuin mitä toivoisit läheisiltä kuulevasi. Näin voit hoitaa itse itseäsi. Lopultaan kaikki muut ihmiset ja avut ovat vain apureita. Minä parannan itse itseni.  Sen ymmärtäminen oli aika rankkaa.  

Tunteita voi herätellä musiikilla. Musiikki on ollut minulle avain. Tämä biisi on minun suosikki. Riipaisevaa surua, lohtua ja toivoa. Siitä löytyy sävelet joilla voin tuntea itseäni kohtaan rakkautta ja myötätuntoa

 Kuvat Nina Karjalainen