Joskus on pakko aloittaa lääkkeet. Tai vaikka ei ihan pakkokaan, niin viisasta. Ja se on minun ja minun lääkärin välinen asia. En tarvitse kauhistelua tai moralisointia. En myöskään halua kertomuksia ihmeparantumisista joiden tarkoituksena on vain saada minut lopettamaan lääkkeiden syönti.

Olen syönyt monenlaisia lääkkeitä. Fyysisiin sairauksiin ja kipuihin otan lääkkeitä helposti. Olen suhtautunut aina lääkkeisiin myönteisesti. Mielialalääkkeitä on tullut kokeiltua monenlaisia. Jos lääke ei auta minua, sen voin lopettaa ja näin olen muutaman lääkkeen kohdalla tehnytkin. Jos lääke tuo helpotusta oloon ja parantaa elämänlaatua, niin miksi en käyttäisi?

lääkkeet auttaa tai sitten ei

Vielä yhdeksän vuotta sitten, en ollut ikinä laittanut suuhuni mitään mieliala- tms. lääkkeitä. Ajatukseni esim. masentuneesta ihmisestä olivat ihmetteleviä ja en ymmärtänyt miksi itkemistä ei vain voisi lopettaa. Mielen sairaudet olivat kaukaisia ja en tiennyt niistä tavallista ihmistä enempää. Olin syönyt vain somaattisiin sairauksiin tarkoitettuja särkylääkkeitä, antibioottikuureja, tai muita tabletteja fyysistä oloani korjaamaan.

Kärsin välilevynpullistumasta 20 vuotiaasta lähtien, kymmenisen vuotta. Kerran tk-lääkäri tarjosi selkäkipuuni Diapamia, mutta pidin lääkäriä ihan höyrähtäneenä. Mitä hittoa, pikkulasten äidille rauhoittavia selkäkipeään. En tietenkään halunnut niitä. Onneksi. Siinä ois ollut Really Perfect Housewife sen jälkeen. Ei ois ipanoiden itkupotkuraivarit tuntuneet enää missään. Kyllähän kipu syö ihmisen romuksi. Jatkuva kipu väsyttää ja tekee epätoivoisen olon. Muistijälki kivusta säilyy varmaan aina. Osaan vieläkin sanoa reidestäni pahimmat kohdat mihin kipu säteili. Ruumiilliseen kipuun oli syy ja sitä ei tarvinnut hävetä. 

Muistijäljet traumoista ovat myös jäljellä. Toisten ihmisten teot ovat aiheuttaneet minulle pahemman olon kuin fyysinen kipu. Tuskaa, lamaannusta ja työkyvyttömyyttä. Psykiatri ei voi tarjota täsmällistä kipupiikkiä aivoihin. Mielen mekanismit ovat todella monimutkaisia ja psykiatrian puolella pitää varmaankin vielä useammin paikkansa, että mikä auttaa yhtä, niin ei välttämättä tepsi toisella.

Hoidettava voi tuskastua ja haukkua lääkärin. “Määräsi mulle ihan surkean lääkkeen joka ei auttanutkaan. Huono lääkäri”. Onko asia näin? En pidä psykiatria ihmeidentekijänä. Ei lääkäri voi tietää varmasti auttaako joku lääke, ennen kuin sitä kokeilee. Minäkin olen syönyt “vääriä” lääkkeitä. Usein lääkäri näkee potilaan aika harvoin, jopa ensimmäistä kertaa. Paljon on potilaastakin kiinni kuinka hyvin hän osaa kuvailla oireitaan. Salaako jotain, onko puhujanlahjat kohdillaan tai onko vastaanotolla ehkä mukana pitkäaikainen terapeutti kertomassa laajemmin pitkäaikaisesta tilanteesta. 

Jos lääke ei auta, voi kokeilla seuraavaa ja kannattaa toki etsiä muitakin keinoja oloa parantamaan. Psykiatriseen hoitoon liittyy niin paljon muutakin kuin lääkkeet. Ihmisen pitää itse etsiä keinoja jotka auttavat häntä; terapia, vertaistuki, taide, tanssi, lemmikki. harrastus. Mieti mistä saat hyvää oloa ja onnistumisen tunteita. En usko, että pelkät lääkkeet voivat muuttaa traumatisoituneen elämän hyväksi. 

Tunnen ihmisiä jotka ovat selvinneet ilman lääkkeitä koko elämänsä. Jos kuulut heihin niin ok. Muista, että mieltä voi kuitenkin muuttaa jos olo on sietämätön. Et ole epäonnistuja tai luovuttaja. 

masennuslääkkeet

Olen ollut oikeasti masentunut. Sanon oikeasti, koska jotkut luulevat alakuloa masennukseksi. Masennus on verho joka liukui kuin varkain päälleni. Se muuttui päivä päivältä hieman raskaammaksi ja tummemmaksi. En itse ymmärtänyt, että olen masentunut. Olin itkuinen, herkkä, elin vain tässä hetkessä, mikään kaunis ja hyvä ei tuntunut miltään. Minä surullinen ihminen omassa pienessä surun täyttämässä mielessä. Kyllä, minulle ehdotettiin masennuslääkkeitä, aloin syömään niitä ja sain niistä apua. Kyllä mua hävetti eka kerroilla hakea lääkettä apteekista. Voi jos oisin tiennyt tulevan 🙂

Olen syönyt 8 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti masennuslääkkeitä. Ensimmäinen masennuslääke tasasi mielialaa. Kun vointi parani, lopetin niiden syönnin. Meni muutama kuukausi ja masennuin taas uudelleen. Ei kun uudelleen lääkkeen syöntiin. Vielä yhdesti lopetin lääkkeen. Piti takoa oikein kunnolla päätä seinään. Miksi halusin lopettaa lääkkeen syönnin? Koska mielialani oli häiritsevän tasainen ja en osannut enää itkeä tai riemuita. Luulin myös, että olen suojassa uudelta masennukselta koska tiedän oireet ja pystyisin tarttumaan niihin.

Kaikki masennuslääkkeet eivät tasaa kärkiä, eli iloa ja surua pois. Minulle vaihdettiin tällainen lääke. Syön uudehkoa masennuslääkettä joka nostaa toimintakykyä. Upeaa osata itkeä ja nauraa.

beetasalpaaja

Tämä lääke oli todella hyvä silloin kun traumaperäinen stressihäiriö vaikeutti pahasti elämää. Kun elimistö huutaa varo, hätä, nopeasti, kiire, on vaikea rauhoittua millään keinoilla. Lääke hidasti sydämen sykettä ja vähensi lisälyöntejä eli sydämen muljahteluja. Söin tätä säännöllisesti pitemmän aikaa. Tämä ei ole varsinainen psyykelääke.

rauhoittavat lääkkeet eli bentsot

Näitäkin olen käyttänyt. Kun olo on tuskainen, ja kierrokset ovat päällä päivin ja öin, niin rauhoittavat lääkkeet voivat olla tarpeen. Traumaperäinen stressihäiriö nosti kierrokset niin korkealle, ettei niitä ollut mahdollista itse kotikonstein nollata. Stressihäiriössä tulee olo että olet vaarassa ja ympärillä on pelättäviä asioita koko ajan. Silloin aivot ajattelevat että en halua enää pysähtyä. Liikkeessä oleminen tuntuu turvallisemmalta. Jos pysähdyn, niin ahdistus kasvaa ja kasvaa, ja taas alkaa ”pakoon juoksu”. Pakoon juoksu on tauotonta ajatusten myrskyä, siivoamista, juoksemista, tehokasta työntekoa, ruumiillisesti itsensä rasittamista. Motorinen levottomuus oli vallannut kehoni kokoaikaisesti. Kun kierrokset ovat liian korkeat siinä ei paljoa hengitysharjoitukset auta. En halunnut rauhoittua. Liike on turva ja pysähtyminen ja nukkuminen on vaara. 

Rauhoittavat antavat huokaisutauon. Rauhattomuus ja ahdistus leijuu pois ja lihakset rentoutuvat. Olen selittänyt useammallekin lääkärille, että olen NORMAALI kun syön rauhoittavia. Olen toimintakykyinen ja ajatukset kulkevat hyvin asiasta toiseen. Kehoni on rento. Mutta mikä onkaan oikeasti normaalia ja mikä on normaali minä? Se on kaukaisiin tapahtumiin ahdistuksella ja pelolla reagoiva aikuinen nainen. Se on normaalia, että ihminen ei kestä hänelle tehtyä pahaa. Normaali ihminen reagoi, jos siihen on mahdollisuus.

Tämä kategoria on pirullisen petollinen. En suosittele kenellekään. Ne muuttavat elämän upealla tavalla niin huolettomaksi, ettei mitään traumankäsittelyä enää tunnu olevan tarpeellista tehdäkään. Herää ajatus, että taidanpa syödä näitä loppuelämäni, niin kaikki on kunnossa. Hah hah. Toleranssi kasvaa todella nopeasti, eli annoskokoa pitää kasvattaa ja lääkkeen vaikutuksen loputtua sama paha olo tulee taas.

Nämä lääkkeet eivät ole loppuelämäksi, vaan tulipalon sammutuskeino. Jos on pakko niin on pakko. Elämä bentsoilla tai muilla päihteillä on valheellista elämää. Keinoja parempaan oloon löytyy kyllä hiljalleen muualtakin kun jaksaa sinnikkäästi yrittää.

uni on turvattava!

Tämä on kahdeksassa vuodessa tullut jo aivan selväksi. Nukkuminen on haastavaa saada hyväksi koska siihen liittyy niin monenlaisia vaihtelevia ongelmia. En halua mennä nukkumaan, en saa sängyssä unta, herään vähän väliä, näen painajaisia tai herään liian aikaisin ja uni ei enää tule.

Ensin voin korjata univajetta päiväunilla. Sitten seuraava askel on melatoniini. Jos ei melatoniinikaan riitä, niin sitten pitää ottaa muutaman valvotun yön jälkeen järeämmät tabletit kehiin. Tervekin ihminen menee sekaisin kun valvoo tarpeeksi. Jos et usko niin kokeile. Laita työpäiviä ennen kello soimaan öisin puolen tunnin välein. Lupaan että parin päivän päästä alkaa itkettää ja tunnet järjenjuoksusi erittäin hitaaksi.

yhteenveto 

Syö lääkkeitä jos haluat ja lääkäri niitä sinulle suosittelee.

Kaikki lääkkeet eivät käy kaikille ja kaikki lääkkeet eivät auta kaikkia. 

Älä tuomitse tai arvostele toisen lääkitystä, se voi olla hänelle elintärkeä ja on täysin jokaisen oma henkilökohtainen asia.

Liian tanakka lääkitys voi pysäyttää hyvän terapian kulun, koska traumaoireet poistuvat (väliaikaisesti).

Lääkityksen puute voi myös pysäyttää terapian etenemisen.  Jos kunto huononee ja sinulla ei ole vielä selviytymiskeinoja takaumiin ja rauhoittumiseen, voi mielesi lähteä villiin laukkaan pienistäkin triggereistä. Tällöin muistojen käsittely syöksee vain syvemmälle pelon ja kauhun syövereihin.

Nukkuminen on tärkeää. Muista hengittää ja rentoutua. Etsi ja ala tehdä asioita joista nautit.

tänään

 Lääkemäärä on kutistunut pieneksi ja selkeäksi. On löytynyt tähän hetkeen sopiva lääkitys jonka avulla pystyn käymään osa-aikatöissä ja terapia etenee hyvin. Masennuslääkkeenä on Brintellix ja univaikeuksien tullessa kaapista löytyy Melatoniini ja Opamox. Aiempia lääkityksiä en harmittele. Kaikelle on ollut aikansa ja paikkansa.

Kuvat Nina Karjalainen