Jälleen koitti aika kokoontua yhdessä viettämään Traumamatka-leiriä kauniiseen Sieviin. Tänä vuonna saimme leirille paljon uusia vertaisia ja tutustuimme moneen upeaan tyyppiin. Lisäksi leirin aikana saimme mukaan Traumamatka-blogiin kolme uutta kirjoittajaa. Halusimme saada leiripostauksessa mukaan mahdollisimman monen uuden leiriläisen äänen, joten toteutan tämän postauksen haastattelun muodossa, johon osallistui kolme vapaaehtoista.
Millaisia ajatuksia ja tunteita sinulla oli ennen leirille lähtöä?
A:Mua jännitti kovasti, epäröin ja tunsin oloni kovin ulkopuoliseksi jo ennenkuin olin edes tavannut ketään… melkein jo mietin leirille tulon perumista🙄 onneksi kuitenkin uskaltauduin mukaan ja aika pian huomasin, että olin tehnyt juuri oikean päätöksen lähtiessäni leirille❤️
B:Minua jännitti kovin – ahdistus ja innostus vuorottelivat. Mietin, olenko riittävän hyvässä kunnossa leirille, entä jos muut osallistujat eivät pidä minusta?
Miltä tuntui, kun olit saapunut Sieviin?
A:Tuntui, että ompa ihana paikka! Nimenomaan kun sinne leirikeskukseen saavuttiin..katselin heti, että jo onkin ihana luonto ympärillä ja tuntui, että koko paikka toivotti meidät tervetulleiksi 😊🌺🦋
B:Aluksi tunnelma oli jännittynyt, mutta melko nopeasti oloni rentoutui. Mukavat kanssaleiriläiset, seesteinen ympäristö, pulahdus järveen ja oman tilan ottaminen auttoivat.
Mitä leiristä jäi mieleen erityisesti?
C:Mulle jäi mieleen miten helppoa oli olla ennestään täysin vieraiden kanssa. Jännitti tosi paljon. Sain kuitenkin tehdä tai olla tekemättä yhteisiä juttuja. Vähän nyt kalvaa mieltä olinko liian vähän läsnä 😬 Mulla on paljon pelkoja joiden kanssa elän koko ajan olinpa missä tahansa. Toipuminen on todellakin kesken. ps parasta oli nauraminen leirillä 😁
A:Ihanat, aidot ihmiset ja kaunis ympäristö, sekä omat tunnekokemukset, jotka olivat aika voimakkaitakin välillä, toisaalta myös rauhallisuuden tunne, kun pystyinkin luottamaan toisiin, minua ei suljettukaan minkään asian ulkopuolelle. Sain osallistua ja olla tasavertainen muiden kanssa.❤️
B:Erityisesti jäi mieleen ”lepopesässä” käydyt keskustelut, yhdessä saunominen ja uiminen: ylipäätään hienot, läheiset ja aidot kohtaamiset vertaisten kanssa. ❤️
Onko jotain, mitä haluaisit kertoa vielä leiristä?
C:Voisin lisätä vielä miten liikuttavaa oli kuulla samankaltaisuuksia eli vertaisuus 💖
B:Olin yllättynyt siitä, miten hyvin pystyin säätelemään entuudestaan tuntemattomien ihmisten kanssa voimavarojani ja vireystilaani. Koin alusta saakka, että täällä on sallittua ottaa omaa tilaa niin paljon kuin tarvitsee. Nukuin yhtenä päivänä mehevät 2 tunnin päikkäritkin
A:En ole ollut ehkä koskaan leirillä, jolla olisin ollut yhtä sinut omien tunteiden kanssa 😊
Mitä haluaisit sanoa leirille mukaan lähtemistä suunnittelevalle?
A:Uskalla mukaan!😊❤️👍🌺
B:Ota rohkea askel ja tule mukaan! Leirillä on todella rento meininki, ja kaikki ohjelma on vapaaehtoista. Myös muita leirille osallistuvia jännittää, mutta konkarit auttavat mielellään ja kaikki asiat järjestyvät kyllä.





Lämmin kiitos Sievin seurakunta ja Anita, että saimme leirikeskuksen upeine puitteineen jälleen käyttöömme ❤️
Viimeisimmät kommentit