Kerron tässä postauksessa yhdestä aikuisosastani, supersankari osasta. Kun on vahva ja kaikkivoipainen olo, jaksaa ja pystyy. On se harvinainen päivä kun ei niin ahdista, masennus antaa hieman tilaa hengittää, näet tulevan, silloin todennäköisesti se supersankariviitassa kulkeva osa on valloillaan.
Jes!! Aloitampa opiskelut, varaan matkan ja voin vaikka lähteä ex tempore reissuun satojen kilsojen päähän. Siivoan kodin ja tapaan ystävää. Elämä saattaa välillä hymyillä. Tanssin olkkarissa ja keksin, että jaksaisin varmaan töihinki, soitan sinne ja pyydän yövuoroja. Mahtavaa! Ihan huippua, jaksan vaikken nukkunutkaan viime yönä ku muutaman tunnin. Tämä kaikkivoipaisuuden pystyvyyden osa voi viipyä minussa tunnin tai viis päivää.

Lähden reissuun, en ehkä enää jaksaisi, mutta koska olen ehtinyt luvata lapsille niin sitten jaksan, hetken. Sit loppuu voimat, supersankariosa ottaa hatkat ja jään yksin sen masentuneen, voimattoman, itkuisen olon kanssa. Pelot ottaa valtaa, koska en enää luota itseeni ja jaksamiseeni, tarvitsen rauhoittavia. Varattu matka pelottaa, en halua ajatellakaan kuinka raskasta siitä voi tulla vaikka vain lomalla olisinkin. Kadun puhelua töihin, mutta häpeä estää soittamasta takas voin vaan toivoa, että sitä työvuorotarjousta ei koskaan tule, en jaksaisi sitä mitenkään. En pysty sellaiseen sosiaalisuuteen mitä se vaatii. En enää pysty mihinkään.

KUKA HÄN SITTEN ON?

Mulla on monta eri osaa, lapsi, teinejä ja useampi aikuinen osa. Aikuisista yksi osa taitaa olla joka ei kanna traumaa, muut on traumaa kantavia osia myös mun supersankariosa kantaa menneitä haamuja mukanaan, ehkä jopa eniten kaikista muista aikuisista. Mutta hän on myös ihan toimiva tyyppi. Hän taitaa olla nuoriaikuinen, epäkypsä, joka ei ajattele asioita ihan loppuun saakka. Hänessä on voimaa ja vahvuutta, jota tarvitsen ja joka on välillä liikaa. Onko hän suorittaja? Onko tää se tyyppi, joka suorittaa arkea, suoritti leirin ja suorittaa tän saikunkin, jotta pääsee töihin. Voi olla. En oo saanu tähänkään tyyppiin puhe- tai tunneyhteyttä,  koska olisi niin paljon helpompaa kun voisin puhumalla rauhoitella hänet, kertoa tuolle osalle et saan nyt vain olla. Hän on se osa mua joka myös tulee, menee ja laittaa pakan sekaisin, koska aina ei vaan voi maata.  Kaikkivoipaisuudenolossa haluan pelastaa koko maailman kaikelta pahalta, mikä nyt kuitenkin on ihan mahdoton tehtävä. Mutta tarviin häntä, vihaan häntä, hän on vaan välillä todella raskas. 

Kaikki osat voi vaihdella monta kertaa päivässä ja sit ne tekee omia juttuja, jokka osaltaan muuttaa arkea koko ajan.

Vaikka tässä osassa on vauhtia ja hän vaikuttaa hyvinvoivalta, silti tämä supersankariosakin on masentunut, hänellä on myös sosiaalisen tilanteiden pelkoa, eikä hän supersankarinakaan pysty menemään kauppaan. Kaikkivoipaisuuden olossakin riittää triggereitä. Jos pelkäävä, arka ja itkuinen lapsiosa on raskas, on se kaikkivoipaisuuden olokin hankala. 

Kumpa minulla olisi kristallipallo, jolla voisin ennustaa olojen ja osien vaihtelut
Tarvitsen mun supervoimia nyt, tarvitsen myös hänet elämääni, vaikken vielä osaakaan häntä hallita enkä tiedä tykkäänkö hänestä. En halua palata entiseen sairaalakierteeseen ja tää osa voi auttaa mua siinä, pitää mut pois osastolta. Vaikka siinä on rasittavia, väsyttäviä ja ahdistaviakin puolia, on siinä hyvääkin. Ilman tätä osaa en varmaan saisi itseäni liikkeelle kotoa ja omissa oloissa ollessani, vointi vaan huononee ja ajatukset ottaa liikaa valtaa. Tämän osani ansiosta suunnittelen nyt hieman, ihan varovasti tulevaa. Toivon, ettei se mene överiksi ja niin, että uuvutan itseni, mutta nyt tuntuu ihan hyvältä miettiä loppuvuotta. Kumpa en taas uupuisi.