Elämäni alkoi sinun kuolemasi jälkeen. Toisille meistä lankeaa kovat oppiläksyt. Vanha tuttu sanonta – parempi myöhään kuin ei milloinkaan – lohduttaa minua, sillä voin valita, miten elämässä kohtaamiini vastoinkäymisiin suhtaudun. Kuolema ei ole loppu, se on alku.

Tänään tulee kaksi vuotta siitä, kun saatoin sinut tuonpuoleiseen. Viimeiset pari viikkoa olen päivä päivältä ja hetki hetkeltä elänyt lävitse nuo viimeiset elinpäiväsi maan kamaralla. Vielä vuosi sitten syksyn pimenevät illat ahdistivat ja edessä avartuva talvi tuntui synkältä ja masentavalta.

Vuosi kuolemasi jälkeen tapahtui kuitenkin muutos. Aivan kuin vain olisit alkanut elää minussa. Olen tehnyt intuitiivisesti uusia valintoja: vaihtanut työpaikkaa, aloin elää säännöllistä ja melko kurinalaista elämää ja tein kokonaisvaltaisen elämäntaparemontin ruokavalioineen päivineen. Räjäytin elämäni perustuksia myöten. Muutos on ollut niin raju, että puolisoni sanoi, etten ole enää se, jonka kanssa hän meni naimisiin. Totta.

Unentarpeeni väheni, tai nukuin paremmin ja syvemmin, mutta tarvitsin unta lyhyemmän aikaa. Painoni putosi 15 kiloa, vaatekoko monta numeroa, joten vaatteeni menivät myös kaikki ”uusiksi”. Aloitin intuitiopohjalta uuden jungilaisen psykologian perusteet ja kokemuskumppanuus koulutuksen hankkeessa. Kaikki muutos työ uuden työn ohella.

Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että en ole viettänyt aikaa sohvan nurkassa tosi-tv-sarjoja katsellen. Illat täyttyivät vertaisryhmistä, koulutuksista, kuluneen vuoden aikana olen lukenut kirjoja enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä, muutaman elokuvan olen katsonut ja nekin valikoin harkiten. Karsin kaiken turhan ja tarpeettoman, myös kulutustottumukset olen muuttanut; hankin vaatteet yhdeksänkymmentäviisi prosenttisesti kirpputoreilta ja alennusmyynneistä.

Olen länsimaalaisena keski-ikäisenä naisena tutustunut erilaisiin uskontoihin, itämaisiin tapoihin jäsentää maailmaa, kuten Atma Kriya Yoga, I Ching, José Silvan menetelmä, Allan Kardecin kirjat, ja meditoin päivittäin. Koen, että alan hahmottaa maailmaa kokonaisvaltaisemmin; siis psyykkisesti, fyysisesti, sosiaalisesti ja henkisesti. Henkiselle polulle astuminen on ollut länsimaalaiseen materialistiseen ja rationalistiseen elämän- ja ajattelutapaan tervetullut näkökulma ja mauste. Olo on kuin olisin hypännyt kallion kielekkeeltä rotkoon huumaavissa sielunmaisemissa ilman benjihyppyyn kuuluvaa köyttä ja valjaita – elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

En minä sitä sano, että elämässäni ei olisi enää haasteita. Vaan sanon, että nyt minulla on repussani melkoinen keinovalikoima kohdata niitä. Eräs läheinen kysyi, miten sinulla riittää aikaa ja voimia tehdä monia asioita, johon vastasin: Sama määrä aikaa minulla on käytettävissä kuten aikaisemminkin. Mutta nyt valitsen tekemiseni siten, mikä on minulle merkityksellistä. Tai mikä palvelee tässä kohtaa elämää minua. Opettelen olemaan itsekäs.

Lapsuudessani opin kameleontin roolin, eli mukauduin ihmisten toiveiden ja tarpeiden mukaisesti, jotta olisin hyväksytty ja rakastettu. Nykyinen minä valitsee oudot ja erikoisetkin tavat toimia ja ajatella, vaikka muita se ärsyttäisi, suututtaisi tai jopa pelottaisi. Voisin sanoa, rakas poikani, että olit suurin opettajani. Sinun ja lyhyen elämäntarinasi myötä aloit todella elää minussa.

Sinun tyttöystäväsi, joka muuten elää vielä, niin hänen äiti sanoi kauniisti minulle: “Selviytymisen tapasi kuvastaa sitä, kun sanot, että poikasi elää sinussa, niin ainakin se näyttäytyy ulospäin siltä, että eläisit kuin kahden ihmisen edestä”.

Tietyssä mielessä se on totta.

Minulla on tallennettuna videoita, kun siivoan asuntoasi kuolemasi jälkeen, ja puhuin yksin noille videoille ajatuksiani ja tunteitani sinun kuolemaasi liittyen ja muutenkin. Yhdessä niistä sanon, etten koskaan unohtaisi sinua! Olen löytänyt tavan, miten en unohtaisi sinua – sinä ja sinun tarinasi, joka jäi kesken, elää minussa. Löysin elämäntehtäväni. Minulla on nyt 25-vuotissuunnitelma, joka kertoo minusta, sinusta ja ylisukupolvisista näkymättömistä säröistä, vaikeista ja vaietuista aiheista. Elämä on lopulta kokonaisvaltainen, siihen kuuluu hyvää ja pahaa, kaunista ja rumaa, iloa ja surua. Se on vain hyväksyttävä, jotta elämä voisi jatkua.

Sinun tarinasi avulla voin muotoilla taulun, jossa karusta ja rumasta maailmasta saa kaivettua esiin myös elämän haurauden ja kauneuden.

Vuosien suunnitelma – Sinä – materialisoidut käsissäni hatuksi ja miekaksi. Sinä ja sinun tarina tulevat väkeviksi sanoiksi ja lauseiksi, kokonaisiksi teksteiksi, jotka muuttavat maailmaa. Sanat, jotka antavat suuntaa antavia avaimia kohti todellista itseämme jokaiselle meistä, jotka vain haluavat kuulla tai lukea. Sanoiksi, jotka antavat eväät tuntea omaa muukalaisuuttaan. Sanoiksi, jotka antavat voimaa. Sanoiksi, jotka hoitavat kirveleviä haavoja.

Vierivä kivi ei sammaloidu.