Nuo keltaiset Post-it tarralaput pelasti mut. Harhailin huoneesta toiseen kotona ja missään ei ollut hyvä olla. Tai missään ei saanut olla. Sohvalle ei saanut istua eikä suihkussa käydä.

Sitten päätin tarroittaa koko kodin! Jokaiseen tilaan ohjeistus siitä, mitä siellä saa tehdä; keittiössä saa kokata, leipoa, valmistaa juomia, pesettää astioita ja vaatteita. Olohuoneen työpöydän ympäristössä saa tehdä digitaalisia töitä, syödä, opiskella, tanssia ja hoitaa raha-asioita koneella. Sohvalla saa katsoa elokuvia. Eteisessä saa pukeutua ulos ja harjata hiukset jne.
Hetken mietin, että mitä järkeä tässä oikein on? Mutta laput auttoivat osia rentoutumaan.

Muutaman päivän jälkeen yhtäkkiä ymmärsin. Olen aina muistanut lapsuudesta sen, kun kotona ei saanut laittaa kenkiä kenkätelineeseen yhtään vinoon tai sen aikasta puhelimen luuria puhelimen kahvaan väärin päin. Tai ei saanut kuunnella muuta musiikkia kuin sitä mitä isä halusi kuunnella juuri silloin kun halusi. Tai ei saanut jättää yhtään ylimääräistä esinettä minnekään näkyville, muuta kuin isän valitsemat esineet.
Isälläni oli dissosiaatiohäiriö!

Kotini oli tarkkaan kontrolloitu. Jos en osannut/halunnut noudattaa näitä sääntöjä niin siitä tuli aina heti rangaistus. Joko viikkoraha pois tai lyömistä kasvoille tai piiskaa jaloille. Usein juoksin pakoon kylpyhuoneeseen, minkä sain lukkoon enkä suostunut tulemaan sieltä pois. Isäni halusi liittyä SS-joukkoihin niin hänen viehtymyksensä kontrolliin oli aika ilmeistä. Mutta myös dissosiaatiohäiriö!

Isällä oli aika paljon raivoa sisällä. Mitä olisi tapahtunut, jos olisin asettunut ihan vastahankaan. Olisinko vielä elossa? Äärimmäinen järjestys piti hänen osat kurissa. Samoin kuin minulla nyt Post-it lappujen avulla.

Isä oli myös pedofiili ja se osa olikin hyvin piilossa päiväsaikaan. Hän oli kansakoulunopettaja. Koulussa kukaan tyttö ei saanut pitää hiuksia auki. Ehdoton vaatimus: hiukset kiinni luokassa, koska muutoin tyttö on huora. Ja hän sanoi sen koulussa lapsille. Ehkä parempi tämä kontrolli kuin se, että hän olisi käynyt käsiksi tyttöihin jotenkin.

Halusin kirjoittaa tämän pienen tarinan dissosiaatiosta. Joskus on hyvä antaa alitajunnan ratkaista vaikeat tilanteet hulluilla tavoilla. Alitajunta osaa toistaa semmoisia malleja, mitkä on tuttuja menneestä. Kun menneisyys toistuu jotenkin nykyhetkessä, kuten minulle tämä äärimmäinen huonekalujen ja tilojen kontrollin malli, niin samalla avautuu tietoa menneestä. Jos siis on vain avoin sille.

Mitä siis hyödyin siitä, että ymmärsin isällä olleen disson? No ainakin sen, että en tarvitse enää noita Post-it lappuja elämääni…Lapseni kokema uhka väheni heti, kun osasin yhdistää muiston kontrollista dissosiaatioon. Aikuinen minä pystyi selittämään lapselle sen, miksi vapaa järjestys kotona ei ole oikeasti uhka. Se oli uhka isälleni ja osa hänen selviytymisstrategiaa. Ei minun. On aika päästää taas yksi vanhentunut malli pois systeemistäni!

Olen Seija Hirstiö ja kirjoittanut tänne blogin alkuaikoina, mutta nyt en pitkään aikaan.
Voit tutustua minuun tarkemmin täällä: https://healing.heartwavesdesign.com