Olen aina tuntenut olevani vääränlainen. Väärässä paikassa, väärässä iässä, väärää mieltä. Liian paljon tai liian vähän jotain. Ei koskaan sopiva tai riittävä tai tarpeeksi.
Itse liitän tämän vahvasti kaiken kattavaan ulkopuolisuuden tunteeseen, joka alkoi levitä minussa hiljalleen traumojen jälkimainingeissa yhdeksän vanhana.

Toki viitteitä tästä ulkopuolisuudesta versoi jo varhaisemmassa lapsuudessa. Kasvoin ja elin pitkälle aikuisuuteen yhdessä inhotuimmista ja kartetuimmista uskonnollisista yhteisöistä,  Jehovan todistajissa. Perusohjeistus ”älä ole osa maailmasta” on iskostunut mieleeni hyvin syvälle. Oli olemassa vain yksi totuus. Joko kuuluit Jumalalle tai olit osa Saatanan maailmaa. Ihmiset jaettiin tiukasti meikäläisiin ja maailmallisiin. Meillä oli totuus ja mahdollisuus elää ikuisesti, muut kulkivat pimeydessä ja heitä odotti ikuinen tuho.

Ulkopuolisuus suhteessa muihin ihmisiin, ei-uskoviin koulukavereihin ja työtovereihin. Ihmisiin joiden kanssa vietin suuren osan ajasta mutta joiden elämäntapa ja uskomukset olivat kovin erilaiset kuin minulla. Toisaalta ulkopuolisuus verrattuna toisiin uskoviin, jotka taas olivat niin paljon parempia kuin minä itse. Rukoilivat ja saarnasivat enemmän. Tekivät syntiä vähemmän. Olivat Jumalalle mieluisampia.

Ja entä traumojen ja vääristymien tuoma lisä sitten? Raiskattu ja häpäisty lapsi, joka ei taatusti kelpaa yhdellekään miehelle koskaan, puhumattakaan Jumalasta. Joka on itse aiheuttanut itselleen kaiken pahan. Lapsi, jonka isä hylkäsi, isä joka mieluummin kuoli oman käden kautta kuin oli osa lapsensa elämää. Vääränlainen lapsi, vääränlainen aikuinen. Paha, kelvoton, riittämätön. Vääränlainen traumatisoitunut, vääränlainen sairaanhoitaja. Vääränlainen ihminen.

Erosin Jehovan todistajista vähän yli 30-vuotiaana. Kun on pitänyt aikuisena opetella uudestaan oikean ja väärän ero valmiiksi syötetyn totuuden sijaan ja luoda uusi elämänkatsomus, on väkisinkin oppinut armollisuutta. Armollisuutta sekä itseään että muita ihmisiä kohtaan.

Vapauttavinta on ollut luopua absoluuttisen totuuden käsitteestä. Elämän ei tarvitse olla mustavalkoista, hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää. On olemassa niin paljon variaatioita ja harmaan sävyjä. Ja ne kaikki ovat yhtä oikeita ja tosia. Minä hyväksyn itseni ja sinut sellaisina kuin me olemme. Olen riittävän hyvä ja oikeanlainen juuri tällaisena.