Kirjoitin tasan vuosi sitten ensimmäisen postauksen blogiin, se postaus alkoi kiukuttelulla ja en osaa kirjoittaa!! -ajatuksilla. Se jatkui minun tarinalla, sellaisena kuin se silloin oli. Minun tarinani on syventynyt ja muuttunut tämän kuluneen vuoden aikana.

Vuosi sitten raotin häpeän verhoa ja lähdin tähän blogiin mukaan omalla nimellä ja naamalla, aiemmin olin kirjoittanut toiseen blogiyhteisöön nimimerkillä. Omana itsenä kirjoittaminen jännitti, mietin pitkään ja pelkäsin paljon, että mitä se tekee mun työidentiteetille! Oikeesti, nyt se tuntuu hassulta ajatukselta ja ihan turhalta, mutta silloin se oli ihan oikea pelko, niinkuin nyt jokin muu.

Ajatuksenani blogia aloittaessa oli kirjoittaa itselle, tutustua minuun ja osiini sekä  kirjoitttaa toiselle traumatisoituneelle jos vain voin siten auttaa yhtään. Olen päässyt matkaamaan mieleeni eri tavalla, kirjoittaminen on terapeuttista ja aina siinä oivaltaa jotain uutta.

vuodessa tapahtuu paljon

Mitä vuoden aikana on tapahtunut? Aika hirveesti taas kaikkea! Nyt mun pitäs lukee kaikki mun postaukset läpi, et tietäisin mistä oon jo kirjoittanut, mut en pysty siihen keskittymään nyt, koska oloni on todella levoton. En siis lähde kertaamaan tässä tätä. Muistelo-osion voisi kyllä tehdä jossain sopivassa kohdassa, tähän menneeseen vuoteen mahtuu niin paljon kaikkea, niin hyvää kuin huonompaakin. 

Postauksien kirjoittaminen on tuonut mulle rohkeutta monesta suunnasta. Uskallan sanoa asioista, en ehkä vielä puhumalla niin hyvin, mutta kirjoittaminen on minulle näköjään paljon helpompaa saada sanottua ne hankalimmatkin tunteet.  Mutta on se tuonut rohkeutta muutenkin kuin ajatusten sanoittamisessa, olen alkanut hieman elää, poistunut kotoa ja tehnyt isojakin oivalluksia ja muutoksia elämässäni. 

Yksi todella iso asia, jonka haluan tässä teille kertoa, josta olen innoissani! Mulla on kodin ulkopuolinen harrastus! Lähdin syksyllä mukaan paikallisen mielenterveysjärjestön improvisaatio ryhmään. Vihdoin uskalsin ja se tuntuu niin hyvältä, otin tämän askeleen  ihanien vertaisten kannustamana. Viikoittainen harrastus on turvallinen paikka kohdata itseni ja saada rohkeutta lisää, olen siellä hyväksytty tällaisena. Toteutin myös pitkäaikaisen haaveeni ja kouluttauduin kokemustoimijaksi, toivottavasti voin senkin tehtävän kautta auttaa jotakuta joskus.

Kirjoittaminen on mulle matka itseen, yksi tapa tutustua minuun ja saada uusia oivalluksia, kirjoittaminen on vapautta päästää ulos ajatuksen virtaa itselle tärkeistä asioista.

Mun postaukset on murteella kirjoitettua ajatuksen virtaa, mielen tyhjentämistä, arjen pieniä ja suuria iloja ja pettymyksien syövereissä painimista. Mutta se on mun elämää, elämää traumatisoituneena ison perheen äitinä, vertaisena, puolisona ja ystävänä.

Haluan kiittää sua, joka jaksat lukea postauksiamme. Ja iso kiitos Seija Virva Hirstiölle, joka tuet meitä taustalla. KIITOS!