Vaikka tekisit aamusta iltaan turvaharjoituksia, sinulla olisi fyysisiä turvapaikkoja, sinulla olisi turvapaikkoja mielikuvituksissa niin et ole turvassa mikäli uhka on todellinen. Oli se sitten väkivallantekijä, jonka uhriksi olet aiemmin joutunut ja jonka kostoa pelkäät, koska sait hänelle tuomion kertomalla totuuden. Uhka voi myös olla maailman yllä leijuva kriisi, sota epidemia ilmastokriisi luonnon katastrofi. On naiivia uskoa ettei mitään tapahdu. On laiha lohtu traumatisoituneelle kyllä se siitä tai aika parantaa. Aika itsessään ei paranna mitään tai saa unohtamaan.

Liikkeessä on turvassa. Paitsi silloinkin manipuloitu ja aivopesty mielesi voi tehdä tepposia. Tila luokiteltu psykoottiseksi vaikka olet kiinni todellisuudessa mitä suuremmassa määrin. Olet koulutettu kuin palkkasotilas panemaan merkille ympäristön, tosin havainnot ovat vääristelyn värittämiä. Sinulle on uskoteltu, että jotkut numerot ja värit kertovat vaarasta. Ei eroa lapsuuden uskomuksista, joilla sinua peloteltiin olemaan kiltti; jos kiroilet niin piru tulee nurkasta ja vie. Vaikka todistaisit satoja kertoja nämä uskomukset vääräksi, niin joka kerta kuitenkin epäilet että nyt toteutuu ne kerrotut uhkakuvat. Kun aivot on viritetty tietylle taajuudelle alatkin näkemään enemmän merkkejä. Ei auta järkeily, että toisetkin näkevät samat asiat eikä tapahdu mitään. Vain sinulle niillä on merkitystä ja niin hullulta kuin se kuulostaa tämä on saatu aikaan pelottelemalla. Joku on vain opettanut niin. Sen mekanismia en ymmärrä kuinka näin vahvasti päästään vaikuttamaan toisen ihmisen päähän ja voiko siitä oppia jotenkin myös pois?

On helpompi elää kun ns uhka on näkyvissä, silloin voit ennakoida ja itse vaikuttaa ettei tilanne eskaloidu väkivallaksi. Tosin kun kyseessä on täysin mielivaltainen ihminen et pysty suojautumaan vaikka tekisit mitä. On kummallista että uhasta saadaan pakkomielle, mutta itse et voi tehdä mitään pakkomielteisesti suojataksesi itsesi. Kertonee väkivallan mielettömyydestä arvaamattomuudesta. Olen ehdollistettu niin monille asioille, että on mahdotonta elää ilman selviytymiskäyttäytymistä. Olenko aina ollut toisen jatke ja minun olemassaoloni ja arvoni on ollut riippuvainen siitä kuinka hyvin osaan palvella?

Olen viisi vuotta saanut itse määrätä elämästäni ja silti olen sortunut suorittamisen harhaan että kelpaisin olisin turvassa. Minulla on paljon läheisiä, jotka haluavat olla kanssani hymyilevät minulle ovat kiinnostuneita minusta ihan sellaisena kuin olen juuri nyt, mutta tarvitsenko minä jonkun jota nöyrästi palvella, että tuntisin itseni arvokkaaksi? Olen tottunut lunastamaan paikkani, tämä on kauhistuttavaa. Pitääkö minun aina ajautua surmansuuhun, että joku toinen päättää olenko arvokas kuinka elän onko minulla edes oikeutta elää? Kaltoin kohtelijoita ei ole edes näköpiirissä ja silti en koe turvaa. Luulisi kun uhka on poissa niin olisin vapaa, mutta ei. Turha sanoa ei hätää kun kaikki on mahdollista.

Jotain manipulointiin liittyviä tekniikoita tunnistan, mutta varmasti on paljon sellaista mitä ei tiedä. Valvottaminen, uhkaavat puheet ja niiden tehostaminen asioilla joiden tiedetään triggeröivän sinua, hylkääminen ja sitten taas palaaminen, sitten tietysti konkreettinen väkivallalla alistaminen . Minä olen vielä niin pöljä ja rehellinen, että olen antanut nämä tiedot aivan vapaaehtoisesti tajuamatta että vastavuoroisesti toinen jakaa vain pelkkiä valheitä.

Kuinka voisin päästä tästä irti? Olisin arvokas itsenäni, tuntisin enemmän turvaa kuin turvattomuutta? Pääsisin pois pahan taiasta? Kokisin iloa ollessani itselleni hyvä tai jollekin läheiselleni enkä olisi elossa vain kun joku sen sallii ja katsoo minusta olevan hyötyä. Pääsisin eroon sisäistetyistä säännöistä ja huomaisin ettei mitään pahaa tapahdu? Manipulointi on näkymätöntä ja huomaamatonta väkivaltaa ja siksi vaikea uskoa, ennemmin vastuutetaan uhri; sinussa on jotain vialla tai olet tyhmä kun et ole tajunnut noin ilmiselvää huiputusta. Jokaisella meillä on kuitenkin kohta johon taitavat huijarit osaavat iskeä. Voi sanoa olevansa itsenäinen, mutta onko sittenkään? Ettei vaan joku menneisyyden haamu heiluta ruoskaa

Miten voin tuntea olevani arvokas kun minulla ei yhtäkkiä olekaan ketään keltä arvoni voisin lunastaa palvelemalla. Läheiset kyselevät multa neuvoja ruuanlaitossa ja tajusin että he kysyvät minulta! Mä olen olemassa monelle ilman että pitää heitellä kärrynpyöriä. Tämä on uusi ajatus ettei vielä voi faktana pitää. Palvelija vailla isäntää, mutta enää en halua olla tässä roolissa.