Istun minulle tuntemattoman psykiatrin vastaanotolla sinisellä toimistotuolilla aamukahdeksalta. Psykiatri luettelee lääkelistani ja sitten tiedustelee pitävätkö tiedoissa näkyvät diagnoosit paikkaansa. Lista on pitkä ja monipuolinen: masennus, määrittelemätön ahdistus, ADHD, PTSD sekä määrittelemätön syömishäiriö. Pohdin hetken ja vastaan kyllä, mutta osa minusta haluaisi huutaa EI!

 

Joskus sana “määrittelemätön” diagnooseissani tuotti minussa ahdistusta ja hämmennystä: halusin tarkkaa tietoa, tarkkoja hoitoja, tarkkaa tietoa siitä, miten “sairauteni” voidaan parantaa. Halusin ratkaisuja, halusin parantumista. Äläkä hyvä lukija käsitä väärin- minusta todella löytyy niiden tilojen piirteitä, joita kutsutaan esimerkiksi ahdistukseksi, masennukseksi ja traumaperäiseksi stressihäiriöksi. Mutta kuka saa minut määrittää, ja kuinka pysyviä nämä asiaintilat lopulta ovat? Haluan yhä toipua, mutta uskon näistä määritelmistä vapautumisen olevan matkallani avainasemassa.

Hitaasti liikun kohti ajatusta, että olen vain määrittelemätön ihminen, joka on reagoinut eri tavoilla elämänsä suuriin haasteisiin. Tunnen suurta vapautta ja riemua, kun en joudu rajoittamaan itseäni ja minuutta.  “Olen masentunut, olen laiska, olen ahdistunut, minulla on kiintymyssuhdetrauma, pelkään kuolemaa, en pysty parisuhteeseen, äitisuhteeni on palasina”, olen sanonut.  Olen elänyt tätä kaikkea todeksi, tehnyt sanoista totta.  Uskon sanojen mahtiin ja siihen, että ne ohjaavat alitajuisesti ja tietoisella tasolla kaikkea toimintaani. Sanat ja minusta tehdyt tai tekemäni määritelmät sanelevat sitä mitä teen, ja erityisesti sitä mitä en tee.

Jokaisessa hakemuksessa ja  hoitoneuvottelussa korostan itsessäni haasteellisia tai varjoisia puoliani. Toki ymmärrän, ettei KELA:n hakemukseen kannata korostaa kaikkea, mikä on mennyt eteenpäin tai kaikkea mikä sujuu loistavasti tai vähintäänkin hyvin. Pyrkimuksenäni on nykyään arjessani kinnittää kaikkiin sanavalintoihini huomiota: sekä pään sisäisiin, että julki tuotuihin sanoihin. Tänään haluan sanoa itsestäni, että olen rohkea, rakastettava ja sinnikäs. Haluan elää jokaista näistä sanoista todeksi myös tänään. Yksi konkreettinen rohkea tekoni on viimeinkin tämän blogipostauksen lähettäminen ja oman Traumamatkani aloittaminen.

 

Toivotan kaikille kaunista ja lempeää syksyä!