Luottamus on ihmissuhteiden merkittävin rakennusaine. Kun se on poissa, ei suhteella ole kantavaa pohjaa. Luottamuksen rikkoutuessa on myös vaikea luottaa uuteen. Vaatii suunnatonta rohkeutta ja ponnisteluja uskaltaa taas luottaa ihmisiin kun on kerran kokenut tulleensa syvästi petetyksi.
Särkyminen jätti minut pelokkaaksi. Epäluottamus ihmisiin kasvoi, katkoi siteitä lähimpiin ystäviini, joista jotkut olivat olleet minulle läheisiä lapsesta saakka. He eivät tienneet traumoistani, en koskaan kertonut heille synkimmistä salaisuuksistani. En kokenut heidän olevan valmiita vastaanottamaan sitä tietoa. En tiedä, olisivatko he edes uskoneet minua. Päälle päin olen aina ollut reipas ja positiivinen.
Läheisten ihmissuhteisen rapistuminen on tehnyt minusta yksinäisen suden. Valitsen seurani tarkkaan, ja vaikka annankin ihmisille mahdollisuuden, en ole enää yhtä luottavainen kuin aiemmin. Meni pitkään että luotin miehiin romanttisissa suhteissa, ja usko naisiin oli myös vuosia koetuksella. Ihanat ihmiset ovat kuitenkin osoittaneet minulle sen, että kannattaa uskoa parempaan. Kannattaa luottaa. Kannattaa antaa ihmisille ja elämälle mahdollisuus.
Nyt istun tässä ja kipuilen, mutta luottaen. Sillä tiedän, että lähelläni on niitä ihmisiä, jotka välittävät. Jotka osoittavat sanoillaan ja teoillaan, että he luottavat minuun ja että minä voin luottaa heihin. Ihmisiä, jotka ovat tukenani kun heitä tarvitsen samalla kun rakennan elämääni ja pyrin luomaan siitä paremman ja itsenäisen. Ja se tuntuu hyvältä, luottamus. Vähän niin kuin rakkaus.
Tämä tunne on sanoin kuvaamaton. Syvältä sisimmästäni kumpuaa rauha, jollaista en ole kokenut vuosiin. Sitä saattelee tunteiden aalto, joka pyyhkäisee kasvoilleni ja nousee vetenä silmiini. Yhtään kyyneltä ei tarvitse vuodattaa, ja vaikka tarvitsisikin, se olisi onnen ansiota.
Haastavina päivinä tiedän, että kipu on ohimenevää ja että vaikeat tunteet kohtaamalla voin vapautua niistä tai muuntaa ne joksikin helpommin käsiteltäväksi. Se on oma prosessinsa, kuin menisi oman mukavuusalueensa ulkouolelle oppimaan jotain. Minun opettajani ovat kipu ja tunteet. Ne viestivät minulle ilman sanoja mitä minussa tapahtuu, mikä osa minusta on esillä ja mitä sille osalle minua kuuluu.
Luottamus on valinta. Se on lupaus olla läsnä sydämessä. Se on hiljainen kuiskaus, jonka kuulee silloin kun pelko nostaa päätään. Se on lämpö rinnassa silloin kun tyhjyys kylmää. Luottamus luo uskoa elämään, antaa rohkeutta myös arimmille osille itsestäni tulla esiin, nähdyksi ja kuulluksi. Hetkittäin, haavoittuvina, kunnes ne vilahtavat takaisin piiloonsa. Luottamus opettaa niille, että olen turvassa. On hyvä olla.
Viimeisimmät kommentit