Lapsuuteeni kuului enemmän työnteko, ei niinkään leikki. Aikuisten touhuissa oppi jonkin asteiseksi pikkuvanhaksi.
Ollessani ala-asteella (nykyisin alakoulussa) vuosina 1979 ja 1980 muistan 1. ja 2. luokan opettajan, jota pienenä koululaisena ihailin. Koulu ja oppiminen oli mukavaa noina kahtena ensimmäisenä vuotena. Koulu, jota kävin, oli pieni maalaiskoulu, joka on nykyisin jonkun koti. Minun luokallani oli kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Koko koulussa oli yhteensä neljätoista oppilasta. Kolmannelle luokalle siirtyessäni katosi kouluinto, tai tarkemmin sanottuna olisi kai sitä intoa riittänyt, mutta ei voimavaroja. Yksi syy oli se, että kotitilanne oli edennyt kielteisiin sfääreihinsä. Toinen syy oli se, että uusi miesopettajani oli ahdistava. Hän lähenteli minua seksuaalisesti ja käyttäytyi muutenkin epäsopivasti, esimerkiksi söi mustaa makkaraa, eikä niellyt niitä, vaan keräsi ne suuhun. Hän oli posket isoina kuin hamsteri konsanaan ja kävi sylkemässä suunsa tyhjäksi luokan ulkopuolella olevaan roskikseen.
Kotona saunoimme kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Se oli pienen kävelymatkan päässä oleva puulämmitteinen ulkosauna. Joskus saimme punaista tai keltaista Jaffaa saunan jälkeen. Meillä oli ulkovessa, kuten oli myös koulussa. Pienet pyykit pesimme nyrkkipyykillä, kuten sanottiin, tai saatettiin käyttää pyykkilautaa. Pesuaineena oli palasaippua. Isommat pyykit pestiin jokirannassa, valkoiset lakanat keitettiin isossa mustassa padassa, joka oli nuotion yllä. Petrolilla toimiva pesukone oli oiva apu, se raahattiin myös jokirantaan. Joskin oli se nykykoneisiin verrattuna alkeellinen. Pyykit huudeltiin joessa.
Muistan, kun lapsuuteni oli hämärässä elämistä talvisin, jossain kohtaa tuli vesivessa ja valot.
Tähän kohtaan liittyy hassu muisto papasta. Papalle vesivessa edusti edistystä ja muutosta. Hän osoitti mieltään eikä käynyt enää edes ulkovessassa, vaan teki kauemmas kaatopaikalle riu´un, jossa teki tarpeensa. Myöhemmin pappakin sopeutui muutokseen.
Olimme omavaraisia. Pellosta nousivat perunat, porkkanat, punajuuret, sipulit, nauriit ja lantut. Myös vihreää lehtisalaattia ja mansikoita sekä mustia ja punaisia herukoita. Kasvihuoneessa kasvoivat tomaatit. Syksyisin saimme koulusta vapaata perunannostoon. Pappa otti minut usein mukaan myös halkojen halkomiseen tai sain ainakin tahkoa kammesta veivata, kun pappa teroitti kirvestä. Kalat nousivat ongella, katiskalla, virvelillä tai verkolla ylös lammista.
Myös me lapset saimme kesäisin ennen kouluikää mennä kauas lammen rannalle mato-ongella onkimaan, ihan keskenämme. Nykyisin sellaisesta tehtäisiin lastensuojeluilmoitus.
Metsästä saatiin riistaa, sitä varten oli talossa kaksi koiraa. Mummi piti pihan kukista huolta kesäisin. Muistan, kuinka pihalla oli autonrenkaita rivissä, joihin mummi oli istuttanut orvokkeja. Mummi leipoi paljon, kampanisut olivat paras kahvileipä lapsuudessa. Silloin oli tavallista, että heti kun kynnelle kykeni, lapsi sai juoda kahvia. Syntymäpäiviäni ei vietetty koskaan, se oli vain verisukulaisten oikeus. Vasta myöhemmin oivalsin tämänkin, silloin se oli minulle luonnollinen asia. En osaa vieläkään juhlia syntymäpäiviäni, kun en ole tottunut.
Paljon oli siis hyvääkin tarjolla, vaikka ajan kuluessa se paha hiipikin nurkkiin. Käänteentekevä hetki oli, kun piti päättää, kuka jäisi pientä tilaa jatkamaan, ja kuopus, isäpuoleni sai lopulta tilan. Isäpuoli halusi mennä naimisiin äitini kanssa, ja niitä juhlittiin. Alkoholi alkoi tulla myös enenevässä määriin kuvioihin. Taisipa isännällä mennä hattuun saadessaan tilan omistuksen. Nimittäin eräänä päivänä isäpuoli löi taskulampulla omaa isäänsä silmäkulmaan. Muistan, kun papalla oli kuin sininen tennispallo vasemmassa silmäkulmassa. Sen jälkeen tapahtui nopeasti muutoksia. Isäpuoli alkoi remontoimaan sekä taloa että navettaa, jotka koskaan eivät ehtineet tulla valmiiksi. Isovanhemmat muuttivat kaupunkiin, kuten isäpuolen sisko perheineen. Isäpuolen veli, muutti lähinaapurustoon muutaman kilometrin päähän. Nuorempi sisareni syntyi olleessani itse kahdeksan vuotias. Minusta sekin oli ihanaa aikaa, sain olla isosisko, melkeinpä pikkuäiti pienelle nyytille – pikkusisko oli minulle kuin elävä nukke. Mutta kun talo tyhjeni, myös tunnelma talossa muuttui.
Viimeisimmät kommentit