Löysin erämökiltämme vuosia sitten tekemäni helminauhan. Muistin kuinka sekava olo minulla oli ollut silloin, kun kuljin helmet ranteessani. Matka toipumiseen oli alkanut.
Kuin lastu laineilla
Oli aika, jolloin ajatukseni olivat sekaisin. Välillä itkin lohduttomana ja seuraavassa hetkessä olin pärjäävä perheenäiti. Oloihin oli vaikea päästä kiinni. Kaikki kulki mielessäni liian opeasti ja en osannut havannoida itseäni. Pystyin miettimään tapahtuneita asioita vasta jälkeenpäin, kuinka tilanne on mennyt ja terapiassa ihmettelin miksi olen käyttäytynyt niin kuin olen. Joskus aivan järjettömästi
Avuksi helminauha
Tein käteeni helminauhan. Terapiassa olimme miettineet eri puoliani jo jonkin aikaa. Valitsin erilaisia helmiä ja mietin tarkkaan jokaisen tarkoitusta. Minkä värin haluan millekin antaa, lasinen vai puinen. Helminauha yhdisti minua terapeuttiini. Juuri hänen kanssaan olen puhunut ja hän on kuunnellut ja ymmärtänyt. Ei ikinä tuominnut mistään, ei nauranut, vaan löysi logiikkaa ja auttoi minua eteenpäin.
Helmet olivat muistuttamassa todellisuudesta ja nykyhetkestä. Että monet tuntemani asiat eivät tulleet tästä hetkestä, vaan tuntemukseni ja reagoinnit kumpusivat menneisyyden syvästä kuilusta. Reagointitapani ei ollut järkevän aikuisen vaan pienen avuttoman lapsen tai vaikka raivokkaan teinin, joka ei voi luottaa keneenkään.
Aluksi minua hävetti pitää helminauhaa. Hitto, kun outoa toimintaa, minä olen outo. En halunnut kertoa kenellekään miksi minulla on sellainen koru. Huomasin, että kukaan ei kysele yhtään mitään. Rentouduin.
Katsoin ja koskin usein helmiä ja toivoin että huomaisin ne kun tarvitsen niitä. En ollut aina tässä päivässä.
Olin menneen kiemuraisissa kuvioissa.
Monimutkaisissa selviytymisen askelkuvioissa.
Askeleet olivat sekaisin.
Nyt on näin
Helminauha oli kädessäni tauotta useita vuosia. Sitten se kävi huomaamatta tarpeettomaksi. Olin oppinut terapian avulla pääsemään kiinni itkuun, epätoivoon, kauhuun ja vihaan. Enää minun ei tarvitse pelätä itseäni.
Viimeisimmät kommentit