Kun olin pieni, niin joka joulu äiti leipoi pipareita, torttuja ja karjalanpiirakoita. Olimme aina koko perheellä joulut Raatteessa tai Hossassa mummoloissa, keskellä pimeää maaseutua ja lunta oli paljon. Valoisan hetki oli lyhyt. Sukulaiset kerääntyivät yhteen. Oli joulusauna ja käytiin hangessa pyörimässä ja viillyttelemässä, kiljuttiin koska jäätävä lumi tuntui iholla niin kauhealta. Sitten taas lauteille lämmittelemään.

Oli perinteistä syömistä ja tietenkin aina joulupukki. Kyllä se pienenä pelotti. Vähän isompana oli hauska katsoa kuinka joku sukulaismiehistä lähti “saunaan” ja kohta saapuikin joulupukki. Ja porukan pikkuväkeä jännitti kauheasti. Oltiin mummolassa useita öitä kaikessa rauhassa. Nukuttiin kamarissa hetekoissa tai patjoilla lattialla. Nämä ovat lämpimiä muistoja. Varhaislapsuuteni on ollut onnellinen. 

Aina ei mene kaikki putkeen

Hieman myöhäisemmissä joulumuistoissani on myös pettymyksiä. Toiset aikuisen silmin aika pikkuriikkisiä ja huvittaviakin, mutta voimakkaasti muistiini jääneitä. Joulunaikaan pikkuihmisillä on suuret odotukset vähän joka asiasta. Silloin pettymyksien sietokyky laskee ja surut jäävät mieleen aikuiseksi saakka.

Eräänä jouluna minulle ei ollut joulujuhlavaatteita kouluun. Äiti aukaisi illalla etukäteen yhden joululahjani ja niin sain juhlapäiväksi päälle uuden punaisen poolopuseron. Se oli ihanan pehmeä ja raidallinen. Kaulaan laitoin pienen hopeisen ristin. Seuraavana aamuna koulunpihalla koulukaverin sanoi “etkö sinä muistanut, että tänään on joulujuhla?”. Sydäntä kirveli. Asuni ei ollut oikein juhlava missään mielessä. Tunsin itseni erilaiseksi ja köyhäksi. Hävetti. Olisi ollut kiva olla puettuna sievästi mekkoon kuten ystäväni. 

Toisena jouluna taas saimme siskoni kanssa lahjaksi järkyttävän rumat valkeat paksut pipot. Emme halunneet siskon kanssa pahoittaa äidin mieltä, vaan esitimme että ne on hienot ja yritettiin niitä pitää kavereiden näkemättä. En tiedä miksi ihmeessä yritimme olla niin kilttejä. Kyllähän äiti on varmasti lävitsemme nähnyt 🙂  

Ryyppy iloon ja murheeseen

Mummolajoulut loppuivat ala-asteen aikana. Olisin mieluusti kyllä ollut joulut maalla, mutta vanhemmat päättivät toisin. Joulu ei tuntunut niin joululta kaupungin valoissa. Jouluihin hiipi myös uusi elementti, alkoholi. Eräältä jouluaatolta on aivoihini on piirtynyt äiti seisomassa kotona kirjahyllyn edessä ja huomasin hänen silmistään, että hän on juonut. Kauhea pettymys vyöryi ylitseni.

Miksi ei voi edes jouluaattona olla selvin päin, en sano mitään, en näytä pettymystäni, toivottavasti isä ei huomaa, silloin alkaa riitely.

Voi luoja miten vihasinkaan äitini juomista. Hän joi salaa. Piilopulloja oli vaatehuoneessa. Tottakai isäkin varmasti aina näki milloin äiti oli juonut. Nyt aikuisena olen ymmärtänyt, että sinä jouluna hän todennäköisesti pelasi samaa peliä kuin minä ja siskoni. Ei ollut huomaavinaan ja luuli, että me emme huomaa, jos hän näyttelee että kaikki on hyvin. Äiti joi enemmän kuin isä.

Se on jännittävä miten ilmapiiri muuttuu pullon korkkaamisen myötä. Lapsen mieleen tulee hienovaraisia virityksiä ja jännitteitä. Paljon varpaillaanoloa ja ahdistusta. Kokemus omasta huonoudesta, enkö riitä? Eivätkö vanhemmat ole onnellisia ilman viinaa?

k(u)iva joulu 

Minulle on omassa kodissa ollut aina tärkeää päihteetön joulu. Ei edes ruokaviiniä. Miksi pitäisi olla? Lapsille pitää suoda selvä joulu. Ruokaviiniä naukkaileva aikuinen voi ajatella ettei se lasta haittaa, olen vain vähän hauskempi ja puheliaampi ja olen ansainnut rentoutua vapaapäivinä. Anteeksi vaan, lapsi on kylläkin vielä enemmän ansainnut päihteettömän joulun.

Mitähän lapsi tai teini sanoisi, jos hän saisi päättää, ostetaanko ruokaviiniä ja saunaolutta jouluaatoksi?  Mene ja tiedä. Uskallatko kysyä? Mikä olisi huonommin jos et juo? Miksi se on tärkeää? 

Minun vaikea kuvitella että lapsi sanoo, että ostakaa vaan kaljaa, tykkään että juotte. Näin voisi käydä sellaisessa perheessä, missä päihteisiin ei ole ikinä liittynyt riitaa, ahdistusta tai muita lapselle raskaita tunteita. Ja jos lapsi sanoo, että juokaa vaan, niin tarkoittaako hän sitä oikeasti, vai sanooko näin, koska tietää sinun haluavan juoda? Lapsi on kuitenkin lojaali vanhemmilleen ja haluaa miellyttää ja totella. 

meidän joulu

Saan opiskelijat maailmalta kotiin. Koko perhe on koolla. Aattona on lounaaksi riisipuuroa ja sekahedelmäkiisseliä. Sitten käydään äidin ja isovanhempien haudalla. Katsotaan Lumiukko-ohjelma tv:stä. Siinä on upea musiikki. Isä tulee taksilla joksikin tunniksi. Anoppi ja appi käyvät ehkä saunomassa. Lauletaan muutama joululaulu yhdessä. Syödään ja herkutellaan. Kinkkua ja suklaata. Katsotaan telkkaria. Taas syödään. Käydään saunassa. Yöllä haluaisin käydä joulumessussa. Saa nähdä jaksanko. Tämän joulun olen töissä kaupassa. Olen aamuvuorossa aattona ja päivävuorossa joulupäivänä. Toivottavasti en ole ihan kävelevä ruumis töiden jälkeen. Sisko lupasi käydä nuorison kanssa haudalla, niin saan nukkua päiväunet. Onneksi lapset ovat jo isoja, niin ei niin paljoa harmita.

SInä olet minun siskoni

Sisko tulee meille pyhiksi. Tykkään! Tunnen että olemme lähentyneet entisestäänkin viime vuosina. Tänä syksynä käytiin Helsingissä siskoreissu, kahdestaan. On tunne, että elämä on tässä ja nyt. Äidin kuolema 2013 oli meille järkytys. Hän kuoli kuusi viikkoa syöpädiagnoosin jälkeen. Diagnoosi tuli joulukuussa ja äiti kuoli tammikuussa. Äiti ja isä olivat meillä sen joulun. Äiti oli väsynyt. Suru kupli pinnan alla, mutta en ajatellut, että se olisi äidin viimeinen joulu.

Äiti sai alkoholinkäytön hallintaansa vuosia ennen kuolemaansa. Meillä kerkesi olla hyviä ja päihteettömiä jouluja ja lomia yhdessä. Sain olla taas tytär, enkä huolehtija. Tuntuu, että aika äidin kanssa loppui kesken. Minulla on ikävä äitiä. 

 Joku vuosi äidin kuolemasta siskoni sairastui syöpään. Ymmärsin, että kukaan ei ole turvassa kuolemalta. Siellä se vaanii ja uhkailee meitä mielivaltaisesti. Olisi helppo ajatella, että vain vanhat tai tuntemattomat kuolevat. Kuvittele, että kuolinhetkesi olisi ensi maaliskuussa, miten haluaisit elää viimeiset kuukaudet? Kuka on tärkeä, kenen kanssa haluat viettää aikaa?

Läheisten merkitys on kasvanut. Pitää rakastaa ja välittää nyt! Tehdä asioita yhdessä. Joka päivä etsiä ja mietiskellä arjesta löytyviä onnenaiheita. Mitä onnea tuottavia asioita minä löydän juuri tällä hetkellä? Vetäsen lonkalta mitkä 3 asiaa on hyvin elämässäni? Lintulaudan söpöt linnut, mies auttoi minua savikallojen viimeistelyssä ja onnentunne ihanista lapsistani.

Eläkää aktiivisesti ihmiset, älkää jääkö odottamaan tulevaisuutta.

With love, Nina

Kuvat Nina Karjalainen