Ei tätä kykene selittämään. Kuka tätä voisi ylipäänsä ymmärtää? Olen hajonnut ja hajaantunut. Rikki ja rikottu. Lähdössä ja tulossa. Äänetön huuto. Se tuntuu kehossa tuskallisena paineena, ikäänkuin kuin jokainen solu haluaisi  minusta irti ja sirota hiukkasina äärettömyyteen. Sieluni ei kestä – eikä enää kehokaan. Ja silti ne ovat yhtä minua. Hajoan silti.

Epätoivoinen

Kun kaatuu, saattaa joku ottaa mahdollisesti kiinni – ei voi tietää. Kun hajoaa, tarvitsisi kannattelua. Mutta mitä kannattelu edes on?

Osat minussa. En kestä – tämä on liikaa. Ulkoapäin näyttää siltä että pidän elämäni kasassa, naamaani peruslukemilla. Ei itkua – naurua kyllä senkin edestä. Silmissäni on palo – niin he sanovat.

Mutta kyllä minun sisälläkin palaa. Tunteet joita en osaa kuvata kuin vertauskuvilla. Se auttaa hieman, muuten en kestäisi. Vihaan tunteita. Vihaan sanoja. Minä olen muutakin kuin sanat.

Tyttö_ja_nalle

Itkevien lasten kuoro. Samaan aikaan toinen on niin vihainen, että puhelimen heittäminen metsään neljännestä kerroksesta on kuulemma ainoa oikea idea. Äänet, auringonvalo, kysymykset ja tervehdykset – mitään en kestä. En jaksa vastata viesteihin, saatika puhua. Skippaan puhelut. Haluan olla yksin. Liian monimutkaista. En pysy kasassa, en pysty olemaan se aikuinen ystävä. En pysy läsnä, enkä osaa keskustella. Minulla ei ole mitään sanottavaa, enkä pysty ottamaan mitään vastaan. Miten edes voisin, kun tuntuu tältä? Minä haluan olla yksin.

Pienet eivät enää vain itke vaan jo huutavat. Pelosta ja yksinäisyydestä. Toinen taas huutaa silkasta vihasta. Minä itken kivusta ja toivottomuudesta. Joku taas koittaa pysäyttää tämän kaaoksen. Minä jään alle, silmät kyynelissä.

Äänetön huuto näkymättömään. Toinen  juoksee pois, mutta nopeampi saa hänet kiinni, kuten aina. Pitelee tiukasti kiinni suojellen tuota potkivaa, sätkivää, kirkuvaa ja huutavaa tyttöä. Ei anna hänen pudota eikä hajota. Nostaa kirkuvan ja potkivan teinin kauemmas reunalta – turvaan. Jossain vaiheessa teinin voimat hiipuu, eikä hän enää jaksa potkia ja kirkua – lopulta rauhoittuu syliin, voimat on loppu. Itke pieni – kaikki on hyvin. Ei sinunkaan aina tarvitsisi jaksaa näin yksin.

-H