Yölliset häiritsevät äänet

Heräsin yksi yö siihen, että ympärilläni kuului olevan iso lauma kiroilevia ja häiriköiviä ääniä. En ole pitkään aikaan kokenut, että tulen häirityksi näin. Äänimaisema oli pelottava ja yritin keskittyä tietoisesti kehooni. Missä kohtaa kehoa tunnen raskautta ja voimakkaimman pyörteen?

Palleani oli aktivoitunut ja kun aloin hengittää siihen, mieleeni alkoi spontaanisti virrata kuvasarja tapahtumista vauvaiältä. Siinä oli erilaisia pahoinpitelyn ja kiusauksen muotoja. Sen jälkeen aktivoitui ääni, joka kuului äidilleni. Se taas piti sisällään ohjeita siihen, miksi ihmisiin ei voi luottaa. Siinä oli myös ohjeita siihen, miksi on parempi piiloutua ja olla huomaamaton, jotta pysyy turvassa.

Hetken päästä palleani rentoutui ja pyörteen tilalle syntyi rauhallinen energia. Äänet katosivat ja olin täysin hämmentyneenä paikoillani tuijottaen tyhjyyteen. Esille tulleissa tapahtumissa, kuvissa ja ohjeistuksissa oli tuttu energia. Semmoinen pohjimmainen elämän pelko, mitä olen aina tuntenut. Mutta en ollut koskaan aavistanut, että sadistinen isäni olisi aloittanut kiusaamiseni jo vauvana.

Kun näitä tiloja aktivoituu annan kehon tuoda niitä esiin niin isolla volyymilla kuin on tarpeen.

Tätä elämän pelkoa olen kohdannut nyt muutamassa syvässä kehollisessa aktivoitumisessa sen jälkeen. Tuo yöllinen tapahtuma avasi tämän salaisuuksien laatikon. Hulluus, avuttomuus ja kaiken ulkopuolella oleminen ovat olleet voimakkaimmin esillä. Tiedostan, että kyse ei ole minun persoonani piirteistä vaan sen, jonka psyykestä nämä tapahtumat saivat alkunsa. Minä olen kantanut näitä hänen puolestaan. Mitä muuta vauva voi tehdä?

Kun näitä tiloja aktivoituu annan kehon tuoda niitä esiin niin isolla volyymilla kuin on tarpeen. Silloin kun paine syntyy palleaan, niin tuntuu järjettömän oksettavalta ololta, raskaalta, sekavalta ja  kipeältä. Kuolemakin tuntuisi silloin paremmalta vaihtoehdolta, koska tästä hulluuden tilasta ei ole tietä ulos. Kun hengitys taas salpautuu rintakehältä ja viiltävä kipu muistuttaa siitä, että olen yksin koko maailmassa, joudun vetäytymään omaan psyykkiseen luolaani, piiloon kaikilta pelottavilta ihmisiltä. 

Minulla on pitkä traumatie takanani ja kehosta on tullut ystäväni. Annan sen suorittaa vielä viimisiä traumanpurkuja ja yritän hengittää kehon mukana ja läpi kaiken. Kun jaksan tehdä sen kiirehtimättä sitä, seurauksena on uusi vapautunut tila kehossani ja mielessäni. Minun on kevyempi olla. Näen isompia ketjutuksia, mitä olen kantanut itsessäni. Kuinka hulluus, epäluottamus ja avuttomuus on kiusanneet minua koko elämän lapsesta asti ja kuinka vaikeaa niiden kanssa oli erityisesti elää kouluikäisenä ja nuorena.

KOLLEKtIIVINEN TRAUMAN PIILOTTAMINEN

Mutta näen myös kuinka syvällä ihmisten kollektiivisessa alitajunnassa nämä asustavat. Kuinka paljon ihmiset yrittävät kompensoida omaa hulluuttaan ja avuttomuuttaan käyttämällä valtaa toisiin, koska hetkellisesti se saa oman arvon nousemaan ja hulluus ja avuttomuus ovatkin vain muiden alempien ihmisten ominaisuuksia siitä eteen päin. Trauma lymyää kaikkialla kollektiivisesti niin kauan kuin kaikki ihmiset uskaltavat kohdata oman kipunsa ja pelkonsa. 

Ne, jotka käsittelevät traumaansa urheasti ja sitkeästi, vuosi toisensa jälkeen, ovat todellisia elämän sankareita. Supersankareita. He tekevät tätä työtä myös koko ihmiskunnan puolesta, mutta jokaisen ihmisen täällä on kuitenkin jossain vaiheessa uskallettava syntyä tietoiseksi ihmiseksi.

Kommentoi kokemuksiani alle, jos ne herättivät sinussa mitään. Haluaisin kuulla ja jakaa ajatuksiasi. Kiitos, kun luit!