Miksi työuupumus tuli juuri minulle? Miksi masennus? Ja ahdistus? Yksi asia johtaa toiseen. Elämä on tapahtumien ketju ja mennyt vaikuttaa tulevaan. Trauma on heikko lenkki ketjussamme. Kukapa sellaisia elämänsä upeaan helminauhaan haluaisi. Useille meistä kuitenkin tapahtuu elämän aikana mieltämme vaurioittavia tapahtumia, joita emme osaa ja pysty yksin korjaamaan. Korjausliikkeet eivät ole myöhäisiä aikuisenakaan. 

monenlaisia työntekijöitä

Suurimmalle osalle ihmisistä työ on mukava ja normaali osa elämää. Saat töistä onnistumisen tunteita. Osaat ajatella asioita oikeassa mittakaavassa. Töissä tehdään mitä keretään. Et ota työtä kuolemanvakavasti. Ja se on oikein. Hyvä sinä. Tälläinen ihminen jaksaa tehdä töitä eläkeikään saakka, elää normaalia perhearkea ja harrastaa erilaisia asioita. Sinulle tämä kirjoitukseni voi tuntua käsittämättömältä.

Sitten on meitä joilla on liian suuret odotukset omasta jaksamisesta ja kaikki pitäisi tehdä aina kiitettävästi. Raipomme itseämme aina parempaan ja enempään. Epäonnistua ei saa. Opettelen nyt osatyökykyisenä uutta ajatusmallia työntekoon: Kaikessa ei tarvitse, eikä voi olla täydellinen.

oravanpyörässä 

Murtumispisteeni ovat lähempänä kuin “tavallisen elämän” eläneellä. Nyt osaan jo huomata virheellisiä ajatusmallejani. Yksi päivä alkoi töissä yksinään hymyilyttämään, kun pienessä hetkessä ymmärsin miten vakavasti olen aiemmin ottanut työni. 

Työvuoro puolijuoksua ja hikisenä, korvapuhelimesta viestejä kuunnellen ja pyyntöjä toteuttaen. Rinnassa syvä riittämättömyyden tunne, kun en kerkeä tehdä kaikkia asioita mitä pitäisi. Työvuoron jälkeen saattoi päästä itku jo pelkästä väsymyksestä. Seuraavana päivänä taas töihin peläten, mitä oli jäänyt edellisenä päivänä tekemättä.

Miten väärin olen ajatellutkaan. Alkoi helpottaa ja jopa naurattamaan, kun näin aiemman kiireeni ulkopuolisen silmin. Omg.

kuinka jaksaa työssä

Ahdistuksen kasvaessa ihminen alkaa etsiä pakokeinoja. Tilanteesta päästävä pois jollain keinolla. Keinoja on lukuisia.

Joku lähtee opiskelemaan ja saattaa päätyä ikuiseksi opiskelijaksi. Opiskelijana saa olla keskeneräinen. Toinen vaihtaa työpaikkaa toistuvasti. Uuden työntekijän ei tarvitse olla täydellinen. Kolmas jaksaa jatkaa viimeisillä voimillaan kunnes romahtaa ja on pakko jäädä sairasvapaalle. Neljäs hakee rentoutuksen päihteistä. Viides opettelee ajattelemaan työtä niin, ettei kuormitus kasva liian suureksi. Opettelee ottamaan työelämän hieman rennommin.

Minä haluan olla se viides. Opettelen ajattelemaan niin, että kun olen tehnyt parhaani, sen on riitettävä minulle ja muille. Piste.

ihmisen arvo

Ihmisen tärkein arvo ei ole kuinka hän tekee työnsä. Ihmisen tärkein arvo on  rakkaudessa ja välittämisessä. Arvo näkyy ystävyydessä ja työkaveruudessa. Auttamisessa ja hyvän ilmapiirin luomisessa.

Hei lovee, hymyä ja armoa työelämään kaikille nyt kauniina perjantai-iltana!

Kuvaaja Nina Karjalainen