Arven anatomia osa 1

***TRIGGERIVAROITUS***

***VÄKIVALTAA***

Tulin saunasta. Katson itseäni peilistä. Taas kasvoistani näkyy selvästi 30 vuotta vanhat arvet. Kaksi muutaman sentin pituista viivaa, toinen otsassa ja toinen poskipäässä. Pahoinpitely tulee mieleeni vaikken haluaisikaan. Peilistä, kerrostalon pihasta,  hammaslääkärissä selittäessäni vahingoittuneita leukojen välilevyjä.

cowboybootsit

Se alkoi aivan arvaamatta. Oli ilta. Seisoimme vastakkain ulkona pakkasessa. Mies kysyi minulta “Maksanko?” Maksanko viinapullon jonka hän tiputti takkinsa hihasta ja se särkyi. “En”. No en tietenkään aikonut maksaa. En tuntenut uhkaa enkä pelkoa. Tunnelma kämpillä oli ollut ihan hyvä koko alkuillan, lukuunottamatta outoa hetkeä jolloin mies löi puukolla omaan reiteensä just for fun. 

Ensin naamaani tuli nyrkkiä. Niin kauan kunnes minä kaaduin maahan. Minä, 15-vuotias tiukoissa farkuissa ja musta micmacin talvitakki päällä. Maa oli kylmä ja luminen ja minulla oli valkoiset hiukset. 

Sen jälkeen alkoi potkiminen. Aikuisen miehen cowboybootsit osuivat minuun uudelleen ja uudelleen. Mies nosti minut ylös maasta ja laittoi kävelemään käsikynkkää kanssaan. Tämä hetki on mielessäni kylmän viileä ja outo. Muistan kuinka ajatukseni muuttuivat hätätilasta ja paniikista sileiksi ja ajatuksettomiksi.

Kävele ja kävele. En halua kuolla. Älä itke. Älä pelkää. Älä näytä tunteita. Ole ystävällinen. En oikeastaan ole tässä. Tämä ei ole todellista. Aivot nousevat ylemmäs pois tästä tilanteesta. Kaikki on sileää. 

Äitini vei minut seuraavana päivänä poliisilaitokselle. Syytettä ei nostettu. Viisainta antaa asian olla. Ymmärsin, että seuraukset syytteestä voisivat olla vielä pahemmat.  Ajattelin, että pahoinpitelijä voisi hakata minut uudelleen tai tehdä jotain muuta. Jäin tunteeseen että en ole turvassa ja olin ollut typerä. Miksi lähdin lähden hänen kanssaan katseiden ulottumattomiin hakattavaksi? Miksi en ollut suostunut maksamaan rikkoontunutta pulloa? Miksi olin tälläisessä seurassa?

haloo

Vituttaa ja rappio on mun jumala.
Tulevaisuudensuunnitelma seuraava humala.
Mä oon räkis.
Voi kun joku mut oikeesti näkis.
Vankina koviksen kuoressa,
huudan huomioo häpeän kupeitani nuollessa. 

pelot heräävät

Pelko jäi elämään vaikka tilanteen halusin unohtaa. Tämä oli yläasteeni “loppuhuipennus”. Olin jo aiemmin joutunut raiskatuksi ja hyväksikäytetyksi. Pahoinpitelyn jälkeen erkanin näistä ihmisistä. 

40-vuotiaana mieli alkoi hajoamaan. Ensin työuupumus  ja masennus. Pelot alkoivat nousta ja muuttua todellisiksi uhiksi tässä päivässä.

Aamulenkillä joku voi vaania minua pimeydessä. Sydän jyskyttää korvissa. Tuleeko sieltä joku? Olen valmiina juoksuun. Töissä ilma sähköistyy ja ihokarvat nousevat pystyyn. Voimakas tunne, että joku on hyökkäämässä takaapäin.  Katson hitaasti ja peläten taakseni.

Olin valmiina puolustautumaan. Vireystilani nousi ja nousi. Ahdistus oli joka hetki läsnä. Rentoutuminen mahdotonta. En pystynyt enää pysähtymään. Minkä energiamäärän se minulta vaatikaan. Pelot eivät olleet tästä päivästä mutta silti minulle todellisia. Kukaan ei pystynyt vakuuttamaan minua, etteikö joku voisi hyökätä kimppuuni. 

eheytyminen alkaa

Vaikka muistin mitä on tapahtunut, silti en muistanut sitä oikeasti. Vasta muutama vuosi sitten ymmärsin missä pahoinpitely tapahtui. Yhtenä kirkkaana päivänä mieli avautui. Olin ajanut tämän kerrostalopihan ohi kymmeniä kymmeniä kertoja viedessäni lapsia kouluun!  Menneisyys yhdistyi nykyisyyteen. Muistoni tähtikirkkaasta illasta yhdistyi näkemääni auringonvalossa kylpevään kerrostalon pihaan. Oloni oli hämmentynyt. Katsoin pihaa ja ajatelin, että MINÄ olen ollut makaamassa juuri tuossa kohdassa 30 vuotta sitten. Tuntui että aivot nyrjähtää.

Olisiko yhdeksän vuotta ensimmäisestä sairaslomasta? Muistan hengittää ja pystyn rentouttamaan kehoni kaikki lihakset.Nyt taas on realiteetit ovat hanskassa.  Kaikki on tässä hetkessä ok. Normaalit ihmiset eivät ole väkivaltaisia. Nuorella ei ole elämänkokemusta ja ennakointikyky ei ole aikuisen tasolla. Fyysinen väkivalta on aina väärin!

Ihmisen mieli on taidokas koteloidessaan vaikeita muistoja. Menee aikaa, että mieli eheytyy. Kiirehtiä ei voi. Menee aika mikä menee. Jollakin puoli vuotta, jollakin kymmenen. Lähetän jokaiselle traumatisoituneelle kauniita ja keveitä toivonhippusia vaikeisiin eheytymisen vuosiin:

Vointisi varmasti lopulta paranee!