Tänä elokuisena keskiviikkona katsoin ympärilleni, ja huomasin istuvani melkein yksin järven rannalla, seuranani oli muutama nuori lokki sekä juuri veden pinnan yläpuolella kiitäviä pääskyjä. Kuuntelin aaltojen rytmiä kiviä vasten, aurinko paistoi ja valkopurjeiset veneet lipuivat ohitseni hienostuneesti. Tämän kauneuden kokija minä olen, ja kukaan ei sitä minulta voi pois viedä. 

Kieltäydyin tänään tätini merkkipäivien juhlakutsusta ja surin heikkoa toimintakykyäni sekä kaikkia niitä asioita ja kohtaamisia, joista olen joutunut luopumaan kroonisen “sairasteluni” takia. Itkua tihruttaen latelin puhelimen muistioon menetyslistaa, kunnes hetken kuluttua, kuin itsestään, alkoi käteni kirjoittamaan menetyksien perään listaa asioista, joista en ole joutunut ainakaan kokonaan luopumaan. Ehkäpä sanoitin jopa asioita, joita olen sairasteluni myötä saanut.  

 

Lista asioita, joita minä Sofia Mikaela pystyn edelleen tekemään: 

  

  1. Pystyn kuuntelemaan veden ääniä, aistimaan tuulen kasvoillani ja paksut koivun juuret jalkojeni alla  
  2. Minä istun yksin tällä penkillä. Nautin yksinolosta, en pelkää itseäni koko ajan. Viihdyn itseni kanssa.  
  3. Huomaan pienen ötökän reiteni päällä ja hiekalla tallustelevan ampiaisen edessäni. Pienet ja ilahduttavat elämänmerkit näyttäytyvät minullekin joka päivä. 
  4. Hengitys kulkee edes takaisin keinutellen, se kulkee kylkiin saakka, vaikka pallea melko kireä onkin 
  5. Kieltäydyn asioista, joita en pysty tekemään. Ja osaan vieläpä rehellisesti kertoa syyn!  
  6. Minä osaan kiintyä ja rakastaa; erilaisia olioita, paikkoja, musiikkia….  
  7. Voin soittaa pianoa, milloin haluan. Voin kirjoittaa, voin venytellä puistossa. Voin valita olla liikkumatta ellen halua.  
  8. Hoidan kotiani voimavarojeni asettamissa rajoissa; silitän pyykkejäni, teen rakkaalleni munakkaan ja vaihdan kissan juomaveden. Minulla on oma, kaunis koti, jossa minulla on oikeus asua.  
  9. Olen utelias, tutkin uusia paikkoja, ihmisiä, historiaa, utopioita… Aivoni ovat vikkelät ja toimivat. Minä olen viisas. 
  10. Minä pystyn elämään, ja olen arvokas, koska olen.  

 

Tässä on pieni pystymislistani, joka kumpusi kauniista alkusyksyn iltapäivästä. Kaikissa hetkissä en tunne pystyvyyttä tai kiitollisuutta, mutta tänään se onnistui.  Nyt haluan kysyä sinulta arvon lukija: Onko sinulla asioita, joita pystyt tekemään sairaudestasi/haasteistasi huolimatta tai juuri niiden takia? Onko sinullakin vaikeuksia välillä nähdä hyvä kaiken kivun ja haasteiden keskellä?  

Lisää kauniita syyspäiviä toivoen,  

Sofia